

MATTI MATIKAINEN
Koulukiusaamista vastustavat moottoripyöräilijät leimattiin liivijengiläisiksi – Tuusulassa kerättiin nimiä motoristien puolesta
Helsingin Sanomat kirjoitti taannoin, että tuomioistuimen rikollisjärjestöiksi nimetyt jengit olisivat olleet mukana motoristien järjestämissä koulutapahtumissa liivit päällään.
Kaksi järvenpääläistä koulua peruuttivat Motoristit koulukiusaamista vastaan ry:n vierailut, kun Helsingin Sanomat kirjoittavat yhdistyksen liivijengikytköksistä.
Myöhemmin uutisoitiin, että myös Tuusulan kunta olisi kieltänyt yhdistyksen tilaisuudet alueen kouluissa. Todellisuudessa linjaus on ollut aina sama: yhdistys on tervetullut koululle, mutta rikollisjärjestöjen jäsenet liiveineen eivät.
”Toimenpide tehtiin Hesarin artikkelin takia”
Hesarin kirjoittaman jutun jälkeen Järvenpään kunnan perusopetusjohtaja Arja Korhonen ohjeisti, että MKKV ei ole toistaiseksi tervetullut alueen kouluihin vierailuille. Hesarin jutussa keskusrikospoliisin toteaa, että tuomioistuimen rikollisjärjestöiksi nimetyt jengit olisivat olleet mukana koulutapahtumissa liivit päällään.
Ennen Korhosen kieltoa kaksi järvenpääläistä koulua oli pyytänyt MKKV:n kouluihinsa puhumaan kiusaamisesta. Perusopetusjohtajan linjauksen takia vierailut peruutettiin.
– Toimenpide tehtiin Hesarin artikkelin takia, mutta myös sen vuoksi, koska aika ei riittänyt asian selvittämiseen. Jos on pienikin mahdollisuus, että rikollisryhmäksi nimettyjä henkilöitä on tulossa kouluun liivit päällä, emme voi sellaista sallia, Korhonen toteaa Perussuomalainen-lehdelle.
Korhonen tarkentaa, että rikollisjengin jäsenen pääsyä koululle ei voida kokonaan evätä, mutta liivit voidaan.
Lehtijuttu oli virheellinen
Moottoripyöräkerholaiset, jotka eivät ole tuomioistuimen mukaan todettu rikollisjärjestöihin kuuluviksi, saavat pitää koulualueella liivit päällään.
Järvenpään kouluvierailuiden peruuttamisen jälkeen Keski-Uusimaa uutisoi, että myös Tuusulan kunta olisi kieltänyt MKKV:n vierailut alueensa kouluissa. Tuusulan sivistystoimenjohtaja Esa Ukkola toteaa, että lehtijuttu oli virheellinen.
– Kaikilla kouluuntulijoilla on samat säännöt. Kouluun saa tulla, mutta pitää noudattaa pelisääntöjä.
Ukkola lisää, että on tietenkin vaikea pitää huolta osallistujien liivien käytöstä, jos heitä on useita kymmeniä.
– Koulun rehtorin on hankala selvittää, mitä symboleja liiveissä on, jos osallistujia on kymmeniä. Siksi on hyvä sopia yhteiset pelisäännöt.
Ukkola sanoo, että MKKV:n vastuuna on huolehtia, etteivät rikollisjärjestön jäsenet osallistu tapahtumiin liivit päällään.
Vetoomuksia vierailujen puolesta
Lokakuun alussa Järvenpään kaupunginjohtaja Erkki Kukkonen ja perusopetusjohtaja Korhonen vastaanottivat 330 nimen nettiadressin, jossa pyydettiin MKKV:n vierailuja mahdolliseksi.
Tuusulan kunta vastaanotti samankaltaisen vetoomuksen koulukiusaamista vastaan. Adressissa todetaan, että allekirjoittaneet moottoriurheiluseurat, motoristit, yhdistykset ja valtuustoryhmät eivät hyväksy kiusaamista ja samalla haluavat osoittaa kiusatuksi joutuneille tukensa. Adressissa toivotaan, että Keski-Uudenmaan kunnat ja kaupungit sallisivat MKKV:n vierailun alueen kouluihin.
Adressin kerääjä, tuusulalainen moottoripyöräilijä Pasi Huuhtanen (ps.) toteaa, ettei adressin tarkoituksena ollutkaan vaatia kunnan käytäntöjen muutoksia. Vetoomuksessa kirjoitetaan, että kouluilla on mahdollisuus päättää, ketkä eivät ole kouluille tervetulleita.
– Adressin tarkoituksena oli saada todelliselle asialle yhtä paljon huomiota kuin sekin, että MKKV:tä olisi kielletty vierailemasta kouluissa, Huuhtanen (kuvassa) toteaa.
MKKV ei ollut itse mukana adressin keräämisessä.
60 koulutapahtumaa joka vuosi
MKKV on vuonna 2013 perustettu voittoa tavoittelematon yhdistys. Nykyään MKKV käy vierailemassa ympäri Suomea 60 koulussa vuosittain.
MKKV:n vierailut toimivat aina saman kaavan mukaan. Motoristit tapaavat koulun läheisyydessä puoli tuntia ennen tilaisuutta ja kertaavat säännöt. Koululle ajetaan yhteisessä letkassa, ja oppilaat ovat heitä vastassa koulun pihalla. Tilaisuus aloitetaan koulun auditoriossa tai salissa MKKV:n hallituksen jäsenen pitämällä puheella. Viesti on aina sama.
– Kyllähän se on ihan tyhmää kiusata omiaan. Korostamme sitä, että joillekin lapsille koulu voi olla ainoa turvapaikka, jos kotona kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Jos sekin turva-asema viedään pois kiusaamalla, nuorelle ei jää mitään.
Huuhtanen toteaa myös, että nuoret kyllä tietävät, että kiusaaminen on kiellettyä. MKKV:n ajatuksena onkin muuttaa lapsien asenteita.
– Haluamme kertoa nuorille, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.
VERA MIETTINEN
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa: Koulukiusaaminen kuriin
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena
Cambridgen yliopiston plagiointikohun keskiössä viime viikkoina ollut 41-vuotias professori Jason Arday on kuollut. Arday löytyi elottomana Etelä-Lontoosta perjantaina iltapäivällä.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.

Woket taas vauhdissa: Suomen Akatemian brittiesikuva myöntää miljoonarahoituksen homopornon tutkimiseen, vetää rahat pois avaruusteknologialta
Äskettäin Jason Ardayn tapaus nosti tapetille kysymyksen tiedemaailman kyvystä tunnistaa omat harhansa. Britanniassa samaa keskustelua käydään koko tiedepolittiikan laajuudeltauseissa eturivin medioissa. Suomen Akatemiaa muistuttava Britannian julkinen tiederahoituselin myönsi äskettäin lähes miljoona puntaa homopornon kulttuurihistorian tutkimiseen samalla kun Jodrell Bankin kuuluisalta radioteleskooppiverkolta leikattiin rahoitusta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












