Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Kreikassa mellakoidaan säästöjä vastaan

07.11.2013 |13:15

Kreikan säästöjen vastaiset levottomuudet kärjistyvät Ateenassa. Mellakkapoliisi on vallannut maan yleisradioyhtiön ERT:n tilat. Asiasta kertoi Suomessa ensin mm. Iltalehti.

Kreikan hallitus lakkautti ERT:n osana julkisen sektorin suuria säästötoimia. Yhtiöllä oli 2600 työntekijää. Osa yhtiön työntekijöistä on kuitenkin linnoittautunut rakennukseen ja jatkanut lähetyksiä palkatta. ERT:n ulkopuolelle on kerääntynyt mielenosoittajia vastustamaan operaatiota.

 

ps verkkotoimitus


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50
10.
Suomen uutiset logo

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa

09.10.2026 |13:10

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi