KSML: Pitkäaikainen poliitikko Pekka Kataja on menehtynyt

30.01.2026 |21:11

Keskisuomalainen uutisoi jämsäläisen poliitikon Pekka Katajan menehtyneen torstai-iltana pitkäaikaisen sairauden murtamana. Hän oli syntynyt 1961.

Asiasta kertoo Katajan pitkäaikainen ystävä, dosentti Arto Luukkanen.

– Hänen ansiostaan Keski-Suomessa ja ympäri Suomea ”unohdetun kansan” sanoma levisi pitkin toreja aina 1980-luvulta saakka näihin päiviin saakka, Luukkanen muistelee.

Puheenjohtaja Riikka Purra Suomen Uutisille: ”Hyvin surullinen uutinen. Pekka omisti suuren osan elämästään politiikalle, Keski-Suomessa ja Helsingissäkin. Poikkeuksellisen omistautunut ja sinnikäs mies. Lämmin osanottoni Pekan läheisille.”

Katajan hyvin tuntenut valtiosihteeri Riikka Slunga-Poutsalo: ”Pekka oli pitkän linjan järjestömies. Sitkeä tervaskanto, taitava asiaosaaja. Osanottoni poismenneen omaisille.”

Kataja on ollut politiikassa mukana vuodesta 1983 ja toiminut muun muassa Jämsänkoskella SMP:n eli ”vennamolaisten” kaupunginvaltuutettuna jo 1980-1990-luvuilla, yltäen myös kaupunginhallitukseen. 2000-luvulla hän toimi lukuisissa perussuomalaisten luottamustehtävissä, muun muassa piirisihteerinä, Jämsän valtuustoryhmän puheenjohtajana sekä perussuomalaisten järjestösihteerinä. Sittemmin Katajan ja perussuomalaisten tiet erkanivat.

Vuonna 2020 Kataja joutui Suomen oloissa täysin poikkeuksellisen väkivallanteon kohteeksi. Kataja pahoinpideltiin kotinsa eteisessä vasaralla. Tapausta käsiteltiin julkisuudessa laajalti.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
3.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
4.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
6.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää