Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) arvioi, että Suomessa elää noin 10 000 silvottua naista ja tyttöä, mutta tarkkaa määrää ei tiedetä. Helsingin kaupungin mukaan ilmiö ei näy yhtenäisenä tilastona, koska sitä ei seurata erillisenä kokonaisuutena sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Helsingin kaupungilta kysyttiin, tilastoidaanko sukuelinten silpomiseen liittyviä havaintoja neuvoloissa, kouluterveydenhuollossa tai muussa perusterveydenhuollossa, sekä miten ilmiön laajuutta seurataan.
– Helsingin kaupungilla on toimintaohje henkilökunnalle asian tunnistamisesta, puheeksi ottamisesta sekä toimimisesta näissä tilanteissa. Ohjeet perustuvat STM:n kansalliseen ohjeistukseen ja vuoden 2021 toimintaohjelmaan asiassa. Asia ei ole samalla tavalla kohdattava ja ilmenevä kaikissa palveluissa samanlaisena, joten tästä ei ole yhtenäistä tilastoa. Esimerkiksi terveydenhuollossa asia tilastoituu oireiden ja varsinaisesti annetun hoidon kautta.
Havaintoja tehdään neuvoloissa ja terveydenhuollossa
Helsingin kaupungilta kysyttiin myös, kuinka usein silpomiseen viittaavia löydöksiä tai epäilyjä tulee esiin perusterveydenhuollossa ja missä palveluissa niitä havaitaan eniten.
– Asiakkaita, joilla silpominen ilmenee osana muusta syystä tehtäviä tutkimuksia, kohdataan äitiysneuvolassa, ehkäisyneuvolassa ja terveysasemilla, joskus koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa. Muun muassa äitiysneuvolassa, lastenneuvolassa ja koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa annetaan valistusta silpomisten ehkäisemiseksi osana yleistä terveysneuvontaa, millä on tärkeä rooli.
Alaikäisten tapauksissa viranomaisilla ilmoitusvelvollisuus
Kaupungilta tiedusteltiin myös, miten toimitaan tilanteissa, joissa alaikäisen kohdalla todetaan tai epäillään silpomista tai sen uhkaa.
– Lastensuojelu ja poliisi ovat viranomaiset, joihin ammattilainen (tai kuka tahansa henkilö) voi ottaa yhteyttä ja saada konsultaatiota. Viranomaisilla on myös velvollisuus tarvittaessa tehdä lastensuojeluilmoitus tai ilmoitus poliisille. Helsingissä toimii lisäksi moniammatillinen niin sanottu Barnahus-tiimi, joka tarjoaa työntekijöille lapseen kohdistuneen väkivallan tai epäilyn tilanteisiin konsultaatiota, osaamista ja tukea.
Täysi-ikäisten kohdalla korostuu neuvonta ja hoitoon ohjaus
Kaupunki vastasi myös siihen, miten täysi-ikäisten potilaiden kanssa toimitaan.
– Terveydenhoitaja tai muu ammattilainen keskustelee asiakkaan kanssa siitä, mitkä ovat omat ajatukset silpomisesta ja kokeeko silpomisen tuottavan ongelmia virtsaamisen, kuukautisten ja seksuaalisuuden suhteen. Ammattilainen kertoo silpomisen olevan Suomessa rikos ja aiheuttavan pysyvää haittaa. Samalla asia kirjataan ja asiakas ohjataan tarvittaessa eteenpäin. Apua on saatavilla esimerkiksi korjausleikkausten muodossa. Yleensä suurin osa on kertonut silpomisen tapahtuneen lapsuudessa lähtömaassa.
Kaupungin mukaan silpomisen tunnistamiseen ja siihen puuttumiseen on olemassa kirjalliset ohjeet ja henkilöstöä koulutetaan.
Kunniaväkivallan uhkatilanteet arvioidaan tapauskohtaisesti
Tilanteissa, joissa potilaan epäillään olevan kontrollin, painostuksen tai kunniaan liittyvän väkivallan uhan alaisena, Helsingin kaupungin toiminta määräytyy tapauskohtaisesti ja iän perusteella.
– Riippuu siitä, onko kyseessä alaikäinen vai aikuinen. Aikuisilla kokonaistilanne kartoitetaan ja edetään sen mukaisesti. Myös oppilaitoksissa ammattilaiset tekevät yhdessä asiakkaan kanssa turvasuunnitelman. Lisäksi ollaan yhteydessä tarvittaessa lastensuojeluun ja poliisiin. Asiakas voidaan ohjata myös kolmannen sektorin palveluihin.
Kaupungilta kysyttiin vielä, voiko hoitohenkilökunta pyytää saattajaa poistumaan vastaanotolta, jotta potilaan kanssa voidaan keskustella kahden kesken.
– Aikuinen ja päätöskykyiseksi arvioitu nuori päättää itse, saavatko perheenjäsenet tai muut henkilöt olla mukana omalla vastaanotolla. Jos asiakas haluaa, hänellä on aina oikeus olla yksin vastaanotolla ammattilaisen kanssa. Opiskelijat tulevat vastaanotolle pääosin yksin. Lapsen ja nuoren kohdalla pyritään kypsyystaso huomioiden käsittelemään asioita myös kaksistaan, jos lapsi tai nuori niin haluaa tai sille koetaan tarve. Asiaan puututaan tarvittaessa lastensuojeluilmoituksella.
Tapaukset eivät näy tilastoissa erillisenä kokonaisuutena
Erikoissairaanhoidosta vastaava HUS kertoo, ettei silpomiseen liittyvää tilastotietoa ole saatavilla. HUSilta tiedusteltiin, onko tiedossa tapauksia, joissa Suomessa syntyneellä potilaalla on todettu sukuelinten silpominen, ja kuinka paljon tällaisia tapauksia on ollut viime vuosina.
– HUSilla ei ole neuvolatoimintaa. Olemme erikoissairaanhoidon palveluiden tuottaja. Valtaosin silpomistapaukset tulevat esille perusterveydenhuollossa. Kuten THL:n ohje korostaa, on kouluterveydenhuollolla erityinen asema tässä havaitsemisessa. HUSin naistentaudeilla kohdataan aikuisia naisia, joita neuvomme sukuelinten silpomisen jälkeisten oireiden suhteen. Kerromme mahdollisuudesta korjaustoimenpiteisiin. Tilastotietoa ei ole saatavilla.
Silpominen havaitaan yleensä vasta vuosien jälkeen
HUSilta kysyttiin, mikä on toimintaprotokolla tilanteessa, jossa todetaan Suomessa syntyneen potilaan silpominen.
– Naiset tulevat meille synnyttämään ja raskauden aikaisiin seurantoihin aikuisina. Olemme siis yleensä aina myöhässä, ja silpominen on jo tapahtunut aikaa sitten. Alaikäinen, joka olisi kokenut sukuelinten silpomisen, on hyvin harvinainen tilanne meillä. Ilmoitusvelvollisuus rikostapauksissa on meille tuttu asia, ja alaikäiseen kohdistuvan seksuaali- tai silpomisrikoksen ilmoitusmenettely on meille rutiinia. Siihen kuuluu ilmoitus poliisille ja sosiaaliviranomaiselle.
– Pidämme silpomisen estämistä tärkeänä, ja meillä onkin rutiinikäytäntönä ottaa asia puheeksi synnyttäneiden osastolla aina, kun syntyy tyttölapsi silpomiskäytäntöä toteuttavista maista kotoisin oleville vanhemmille.
Kansallisia ohjeita valmisteltu yhteistyössä THL:n kanssa
Silpominen on noussut tänä vuonna esiin myös rikostutkinnan kautta. Poliisi tutkii parhaillaan ensimmäistä kertaa Suomessa naisten sukuelinten silpomista koskevia rikosjuttuja sen jälkeen, kun teko lisättiin rikoslakiin omana rikosnimikkeenään vuoden 2025 alussa. Epäiltyjä tapauksia selvitetään muun muassa Kuopiossa ja Tampereella.
HUSilta tiedusteltiin myös, miten silpomistapauksia käsiteltiin ennen lainmuutosta.
– Voimaan tullut lainsäädäntö pidensi rikosvastuuaikaa. Me tapaamme potilaat tyypillisesti tilanteessa, jossa silpomisesta on aikaa kymmeniä vuosia.
HUSilta tiedusteltiin, onko ohjeistukselle nimetty vastuuhenkilö tai miten käytännöt on organisoitu.
– Silpomiseen liittyviä ohjeita on meillä eri yksiköille vaurioiden korjaamiseen, siihen liittyviin hoitopolkuihin sekä silpomisen estämiseksi tehtävään puheeksiottoon ja rikoksista ilmoittamiseen liittyen. Eri yksiköt tekevät näissä yhteistyötä.
Olemme valmistelleet yhdessä THL:n kanssa ohjevideoita ja olleet tekemässä kansallisia ohjeita työryhmässä.
Täysi-ikäisten kohdalla ilmoittaminen rajoitettua
Täysi-ikäisen potilaan kohdalla silpominen on asianomistajarikos.
– Noudatamme lakia viranomaisilmoitusten kanssa. Voimme ilmoittaa tietyt asiat suoraan poliisille. Täysi-ikäiselle vuosikymmeniä sitten tehty silpominen on asianomistajarikos, jota terveydenhuollon ammattilainen ei voi ilmoittaa itse poliisille. Voimme neuvoa silpomisen kokenutta.
Entä miten HUSissa toimitaan tilanteissa, joissa epäillään kontrollia, painostusta tai kunniaan liittyvää väkivaltaa?
– Jos epäilemme naisen olevan kontrollin tai painostuksen alaisena, keskustelemme hänen kanssaan kahden, vaikka hän itse toivoisi puolison läsnäoloa. Käytämme ammattitulkkeja.
Kysymyksiin vastasi HUSin ylilääkäri ja linjajohtaja Maarit Mentula.
Riikka Purra: ”Sama virsi yli 20 vuotta”
Espoossa kaupunki on ohjeistanut terveydenhuollon ammattilaisia kysymään huoltajilta suoraan, aikovatko he silpoa tyttärensä. Linjaus on poikkeuksellisen suora verrattuna aiempaan lähestymistapaan, jossa on painotettu valistusta ja kulttuurisensitiivisyyttä.
Silpomiskeskustelu on herättänyt myös kritiikkiä siitä, miksi asiaan puututaan näin konkreettisesti vasta nyt. Esimerkiksi valtiovarainministeri Riikka Purra on arvostellut julkisuudessa sitä, että ilmiöstä on puhuttu Suomessa vuosikymmeniä ilman, että sen laajuudesta on saatu tarkkaa tietoa. Hänen mukaansa sama perustelu tiedon puutteesta on toistunut pitkään, vaikka ilmiö on ollut viranomaisten tiedossa jo vuosia.
Aiheesta käytiin keskustelua myös sosiaalisessa mediassa helmikuun lopussa Helsingin Sanomien uutisoinnin jälkeen. Purran X-julkaisu aiheesta nosti esiin Espoon linjauksen ja siihen liittyvän kysymyksen siitä, miksi silpomisen ehkäisyssä on edetty näin varovaisesti, vaikka kyse on vakavasta ihmisoikeusloukkauksesta.
