

LEHTIKUVA
Kuinka paljon kausityöntekijöiden koronatestit kuormittavat pieniä kuntia?
Kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Minna Reijonen on huolissaan, kuormittuuko pienten kuntien terveydenhuolto taloudellisesti tai henkilöstön suhteen kohtuuttomasti ulkomaisen työvoiman koronatestien vuoksi.
Minna Reijonen teki asiasta kirjallisen kysymyksen.
– Kasvaako kuntien terveys- ja hoitovelka näiden vuoksi?
Muutamassa viikossa koko viime vuoden määrä testejä
Marjatiloille töihin tuleva ulkomainen kausityövoima testataan koronaviruksen varalta ohjeistuksen mukaan rajalla. Toinen koronatesti on tehtävä kolmen päivän kuluessa tiloilla. Vaihtoehtona on kahden viikon karanteeni.
– Pelkästään Pohjois-Savon alueelle tulee noin 5 000 ulkomaista kausityöntekijää, joista Suonenjoen alueelle noin kaksi tuhatta, Reijonen kertoo.
Esimerkiksi Suonenjoella koronatestaukset hoitaa Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, johon kuuluu Rautalampi ja Suonenjoki. Kuntien asukasmäärä on yhteensä alle 10 000 henkilöä. Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä teki viime vuonna yhteensä 2300 koronatestiä.
– Nyt ulkomaalaisille kausityöntekijöille pitäisi tehdä saman verran testejä muutamassa viikossa. Yhden testin hinta on 75 euroa. Kausityöntekijöiden testikustannukset Suonenjoen alueella olisivat siten 172 500 euroa ja sen lisäksi tulevat mm. työvoimakustannukset, Reijonen laskee.
Riittääkö kuntalaisille hoitoa ja hoitajia?
Kesän aikana pyörivät terveydenhuollon kesälomat ja vastaanotoilla on kesäsulkuja työntekijöiden vähyyden takia.
– Tiloilla tehtävien testauksien vuoksi terveydenhuollon työvoimaa ei riitä normaaleihin lääkäreiden ja hoitajien vastaanottoaikoihin. Tämän seurauksena kuntalaisten terveys- ja hoivavelka kasvaa entisestään.
– Ulkomaalaisen työvoiman testaamiskustannukset ovat kohtuuttomat pienille kunnille. Tulisiko valtion korvata täysimääräisesti kaikki koronan testauskustannukset kunnille? Reijonen kysyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Työperäisen maahanmuuton mielikuvaa rakennetaan kanadalaisesta insinööristä ja aasialaisesta työrobotista – ”Todellisuus on afrikkalainen siivooja ja aasialainen postinkantaja”

Purra, Halla-aho, Peltokangas: Hallitus haluaa jakaa työlupia jopa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille – kokoomus olisi vielä hallitustakin avokätisempi

Reijonen: Onko aluevaalien pitämiseksi ajallaan ja koronaturvallisesti varauduttu?
Viikon suosituimmat

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.
Uusimmat

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?

Vaalivallankumous sai Unkarin talouden nousukiitoon
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










