
Reijonen: Onko aluevaalien pitämiseksi ajallaan ja koronaturvallisesti varauduttu?
Kuntavaalit siirrettiin koronan takia, koska niitä ei selvitysten mukaan voitu järjestää koronaturvallisesti. Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Minna Reijonen haluaa tietää, onko heikkenevään koronatilanteeseen nyt varauduttu, jotta sama tilanne ei toistuisi muutaman kuukauden päästä pidettävissä aluevaaleissa.
– Terveysturvallisuus on tärkeää, jotta koronaa saadaan hillittyä ja tartuntoja vähenemään, toteaa Minna Reijonen.
Koronatilanne näyttää Suomessa heikkenevän. Tällä viikolla on ilmoitettu merkittävää nousua sekä tartunnoissa että sairaalahoitoon joutuneissa.
Aluevaalit edessä muutaman kuukauden päästä
Suunnitellut aluevaalit ovat muutaman kuukauden kuluttua. Jos vaalit järjestetään suunnitellussa aikataulussa, on huomioitava koronaturvallisuus. Kuntavaalien koronaturvallisuuteen varautuminen ja ennakoiminen jäi vähälle ennakkohuomioille, ja vaalit siirrettiin.
Reijonen teki ministerille kirjallisen kysymyksen, miten hallitus on varautunut aluevaaleihin ja niiden mahdolliseen siirtoon heikentyneen koronatilanteen takia.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronatilanne koronaturvallisuus aluevaalit terveysturvallisuus koronapandemia kirjallinen kysymys Minna Reijonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Reijonen: Miten turvataan maastopalojen sammuttamiseen tarvittavan kaluston riittävyys, kun turvetuotanto ajetaan alas?

Kuinka paljon kausityöntekijöiden koronatestit kuormittavat pieniä kuntia?

Reijonen vaatii Suomea lopettamaan kehitysavun Afganistaniin: ”Minkä pysyvän muutoksen suomalaisten veronmaksajien miljardi euroa ovat saaneet aikaan?”

Reijonen pettyi sote-äänestykseen: ”Kiire meni sisällön edelle”
Viikon suosituimmat

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.
Uusimmat

Lindtmanin resepti asuntokaupalle: Väärä diagnoosi, väärä lääke

Kolumni: Kaikki tietää

Antikainen: Suomen on irtisanottava naapuruussopimus Venäjän kanssa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










