Tagi: terveysturvallisuus

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaan mielestä kroppa tarvitsee liikuntaa, eikä siitä tutkimustulosten valossa ole haittaa mielellekään. Elomaa pitääkin koronapandemian aikana kuntosaleihin ja koko liikunta-alaan kohdistuneita rajoituksia kohtuuttoman tiukkoina, kun ajatellaan pandemiatilannetta isossa kuvassa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Jukka Mäkynen ihmettelee oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin leväperäistä suhtautumista jättämiinsä kirjallisiin kysymyksiin kuntavaalien terveysturvallisuudesta ja kotiäänestyksen järjestämisestä. Miksi oikeusministeri jätti kotiäänestyksen ongelmat mainitsematta vastauksessaan, jos asia kerran jo oli hänen tiedossaan?  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kansanedustaja Jukka Mäkynen on jättänyt hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen kuntavaalien terveysturvallisuudesta koronaepidemian aikana. Terveysturvallisuuden lisäksi Mäkynen pohtii myös äänestysoikeuden toteutumista, jos esimerkiksi äänioikeutettu henkilö on karanteenissa vaalipäivänä tai ainoa äänestyspaikka joudutaan sulkemaan ennen määräaikaa.  Lue lisää >