

MATTI MATIKAINEN
Kulpakko: Pelastakaa se mikä pelastettavissa on
Vastuuton politiikka jatkaa kansaa kurittavaa, turmiollista kulkuaan. On välittömästi ryhdyttävä korjaaviin toimenpiteisiin jatkuvien yt-neuvotteluiden sijaan. Negatiivinen kierre jatkuu ja hallitus nukkuu. Maatalous ja teollisuus murtuvat silmiemme edessä tolkuttomien säädösten ja direktiivien alle. Herra Katainen ohjaa valtavaa hallituslaivaansa Suomen kansan uidessa hyisessä meressä apua huutaen. Kapteeni avustajineen ovat heittäneet pelastusrenkaita välittämättä siitä, että köydet ovat mädäntyneet!
Ruukki ensimmäinen rikkidirektiivin uhri
Ruukista tuli rikkidirektiivin ensimmäinen suuri ruumis. Ruotsalaistumisen kautta Ruukin tuotteet voidaan kuljettaa rautateitse, rikkidirektiivistä vapaalla vyöhykkeellä. Hallituksen on välittömästi erottava ja samalla meillä pitää olla kahdet vaalit, EU- ja eduskuntavaalit, jotta saisimme ryhdikkäitä edustajia puolustamaan isänmaamme oikeuksia. Ympäristösäännösten kulut on puolitettava. Kilpailukykymme on todella heikoilla. Käsittämätön rikkidirektiivi on maamme suurimpia fiaskoja. Omatunnon varjolla säädetään kaikenlaisia säädöksiä. Meppi Satu Hassin mukaan säästämme kymmeniä tuhansia ihmishenkiä rikkidirektiivin ansiosta. Hyvä Satu, tämä ei ole peräisin tieteellisestä julkaisusta vaan EU-komission käyttämästä AEA-raportista.
AEA on brittiläinen liikeyritys, joka tekee EU:lle erilaisia tietokonepohjaisia tulevaisuusskenaarioita. Raportissa on ”terveysmalli”, joka sisältää tilastomatemaattisen yhteyden ilman rikkipitoisuuden ja hengitystieinfektioiden välillä. Tilasto on ajoilta, jolloin ilman rikkipitoisuus oli keskimäärin viisi kertaa ja paikallisesti yli sata kertaa suurempi kuin tänään. Lisäksi pienhiukkasten ja rikkidioksidin vaikutusten tilastollinen erottaminen on vaikeaa, koska ne korreloivat toistensa kanssa.
Pohjanlahdella ja Pohjanmerellä ei ole merkittäviä rikkidioksidipäästöjä, pitoisuudet kaavalla 0-0=0. Tyhjästä on paha nyhjäistä. EU:n suurimmat esiintymät löytyvät Puolasta ja Italiasta. Puolasta, koska siellä on valtavasti hiilivoimaloita ilman rikinpoistoa. Italiassa puolestaan tulivuori Etna työntää enemmän rikkidioksidia ilmaan kuin Puola.
Rikkidirektiivin synty
Kuinka rikkidirektiivin tapainen talouden ja työpaikkojen tappaja syntyi? Vihreät uittivat ehdotuksen kansainväliseen merenkulkujärjestöön IMO:oon, jossa sen hyväksyi mm. Suomen edustajanana silloin istunut liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.). Suomen hallitus allekirjoitti sopimuksen vuonna 2008. Asiasta vastuullisia ministereitä olivat tuolloin myös pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) sekä ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.), elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.), ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk.) ja Paula Lehtomäen äitiyslomasijainen Kimmo Tiilikainen (kesk.). Suomen mepeistä direktiivin puolesta äänestivät Satu Hassi (vihr.) ja Nils Torvalds (r.).
Suomalaisen poliitikon kuuluu edistää kansan hyvinvointia ja puolustaa maansa etua. Hänen ei tule allekirjoittaa mitään sellaista mitä muutkaan EU-maat eivät ole valmiita noudattamaan. Tällaista kutsutaan Isänmaan myymiseksi.
Marko Kulpakko
EU-vaaliehdokas (ps.)
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää