
PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Alavuden Perussuomalaisten vaaliavauksessa tarjoiltiin hernekeittoa. Kuvassa etualalla vas. Alavuden entinen kaupungijohtaja Seppo Aho.
KOLUMNI | Kuntavaalien ehdokasasettelu on loppumetereillä. Puheenjohtaja Timo Soini (ps.) haastaa puolueaktiiveja kolumnissaan viime hetken loppukiriin.
Kirjoitan tätä maanantai-iltana. Olemme juuri ylittäneet sadan ehdokkaan rajan Espoossa. Me saamme kasaan täyden listan: 112 ehdokasta. Se kertoo yhteistyön voimasta. Kukaan ei pärjää yksin vaan yhteistyöllä.
Vastaavaa intoa on eri puolilla Suomea, jossain on vaikeampaa. Suuri tekijä on siinä, kuinka kyseisessä kunnassa on neljän vuoden aikana toimittu. Kun tekee koko vaalikauden hyvää työ- tä, on helpompi hakea ehdokkaita. Jos on tapeltu, sekin näkyy ehdokkaiden värväyksessä.
Meidän on mahdollista puolueena päästä yli 4 000 ehdokkaan rajan. Se edellyttää, että joka kunnassa hommataan viimeisenä viikonloppuna – mukaan lukien maanantai – vähintään 2 ehdokasta. Se ei voi olla liian vaativa tehtävä. Kysymys on motivaatiosta. Tahdosta. Kansanedustajat ja puoluejohtoon kuuluvat näyttäköön esimerkkiä.
Kannatusta on mahdollista tehdä ja kuntavaaleissa se tapahtuu hankkimalla ehdokkaita. Kaikki syyt olla tekemättä loppukiriä ovat tekosyitä. Olen soittanut kymmeniä puheluita ja saanut kymmeniä ehdokkaita. Kaikki eivät ole suostuneet, mutta kukaan ei ole pahastunut, että kysyin. Samaan yllytän Sinua.
Meitä yritetään nujertaa kaiken maailman gallupeilla. Ne eivät äänestä. Puolue toimii ja saa tuloksia aikaan. Meidän täytyy puolustaa omaa puoluettamme ja toisiamme. Ei sitä kukaan muu tee.
Olen suora mies. Haastan jokaisen kunnan loppukiriin. Näytetään mistä perussuomalaiset on tehty. Meitä ei voi kukaan korvata. Annetaan ihmisille sekä syy että mahdollisuus äänestää meitä.
Tässä palstalla lainaan Karjalaisen päätoimittaja Pasi Koivumaan pääkirjoitusta. Siinä on hyvin tiivistettynä työmme tuloksia. Ne puhuvat puolestaan. Ennen vaaleja me emme uskoneet valheita itsestämme. Emme saa aliarvioida ja halveksia omaa työtämme hallituksessa nyt vaalien jälkeen. Me emme anna periksi.
Pasi Koivumaa muun muassa kirjoittaa:
“Mitä perussuomalaiset ovat saaneet hallituksessa aikaiseksi? Perussuomalaisten kädenjälki näkyy kyllä selvästi Juha Sipilän (kesk.) kolmen puolueen hallituksen politiikassa. Ei se ole ollut hallituksessa virran vietävänä takiaispuolueena vaan saanut omia tavoitteitaan läpi.
Kaikkein selvin ja keskeisin perussuomalaisten aikaansaama muutos on toteutunut Suomen maahanmuuttopolitiikassa. Sitä olisi kiristetty pakolaisaallon vuoksi varmasti muutenkin muttei niin merkittävästi kuin on tapahtunut perussuomalaisten päästyä siihen vaikuttamaan.
Myös Suomen EU-politiikassa näkyy selvä perussuomalaisten aikaansaama muutos. Suomi on EU:ssa ainakin pari piirua kansallisesti itsekkäämpi kuin olisi ilman hallitusvastuussa olevia perussuomalaisia.
Toissapäivänä julkistetussa hallituksen puolustuspoliittisessa selonteossa näkyy myös perussuomalaisten selvä kädenjälki.
Puolustusvoimia vahvistetaan sekä ohjaamalla puolustukseen lisää rahaa että nostamalla sodan ajan joukkojen päälukua lähemmäksi sitä tasoa, jolta sitä edellisten hallitusten aikana laskettiin alaspäin.
Sisäpolitiikan piiriin kuuluvissa asioissa on viime vuodet jouduttu säästämään kaikesta, mutta perussuomalaisten painotukset näkyvät sielläkin: mieluummin on tingitty kaikesta muusta kuin sisäisestä turvallisuudesta.
Perussuomalaiset näyttäytyy näiden saavutustensa valossa maahanmuuttokriittisenä ja EU-vastaisena kurin ja järjestyksen puolueena. Eikös se sellaista ennen vaaleja luvannutkin?
Perussuomalaiset on selkeästi konservatiivipuolue ja perinteisellä puoluejaolla enemmän oikealla kuin vasemmalla. Nykyisillä puoluekannatuksilla se on porvarihallituksen tärkeä lenkki: ilman sitä maassa olisi punamulta- tai sinipunahallitus.”
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat

Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.


Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan Suomessa eletään outoja aikoja. Miss Suomi menettää kruununsa ystävänsä ottaman ja jakaman kuvan vuoksi, mutta useista vakavista väkivaltarikoksista tuomittu rap-artisti palkitaan Emma-ehdokkuuksilla.

Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.

Iranin uusimman kansannousun symboliksi on noussut kuva, jossa nuori nainen sytyttää savukkeensa uskonnollista johtajaa esittävällä julisteella. Enää tupakan sytykkeeksi kelpaava, liekehtivä ajatolla Ali Khamenei on nyt ikoni, jota levitetään urakalla sosiaalisessa mediassa eri versioina.

Pääkaupunkiseudulle on kasaantunut selkeitä maahanmuuttajataustaisten ihmisten keskittymiä. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkimus osoittaa, että pääkaupunkiseudulla on jo 16 asuinaluetta, joissa enemmistö ARA-asukkaista, eli kaupunkien vuokra-asuntojen asukkaista on ulkomaalaistaustaisia.