Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoi viime keskiviikkona IL-TV:n Ukkola-ohjelmassa, että keskustelunavaus on saanut laajaa tukea hoitoalalta.
– Olen saanut valtavasti näitä palautteita, joissa on kiitetty tätä kielitaitokeskustelua. Oikealla suomenkielisellä hoitajalla menee valtavasti aikaa siihen, että hän korjaa puutteellisesta kielitaidosta johtuvia väärinymmärryksiä ja vääriä hoitotoimenpiteitä eikä pääse edes keskittymään hoitotyöhön kunnolla, Rydman selvitti ohjelmassa.
Ohjelman toisena vieraana ollut kansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar myönsi kielitaitoon liittyvät ongelmat.
– On totta, ja siitä olen samaa mieltä, että meillä on tällä hetkellä haasteita myöskin hoitoalalla suomen kielen taidossa, Razmyar sanoi.
Eri näkemykset kielivaatimuksista
Razmyarin mukaan täydellisen kielitaidon vaatimisen sijaan keskeistä on, että työpaikalla on aina suomea osaava työntekijä tukemassa muita.
– Hoitoalalla itse korostaisin, että enemmän kuin kielestä on kysymys siitä, että millä tavalla ja millaisella tunnearvolla sitä työtä tehdään, hän katsoi.
Ministeri Rydman palautti Razmyarin maan pinnalle, kun ohjelmassa pohdittiin sitä, kuka hoitaa vanhukset, jos kielitaitovaatimuksia tiukennetaan.
– Eivät ainakaan puhtaasti tunteella liikkeellä olevat, jotka eivät ymmärrä kieltä. Se on ainakin selvä. Eikä se riitä, että siellä on joku, joka osaa sitä kieltä, mitä potilaat puhuvat, koska olen kuullut nyt etenkin, kun ministeriksi olen tullut, aika paljon sitä kenttäpalautetta, ja keskustelen kentän kanssa, Rydman sanoi.
Rydman: Suomi kouluttaa tarvitsemansa osaajat
Rydmanin mukaan Suomen on ensisijaisesti koulutettava itse tarvitsemansa hoitoalan työvoima tilanteessa, jossa hoidon tarve kasvaa ja taloudellinen huoltosuhde heikkenee.
Hänestä maahan ei pidä tuoda sellaista väestöä, joka entisestään heikentää taloudellista huoltosuhdetta.
– Me näemme Euroopan maista sen, että toisen ja kolmannenkin sukupolven maahanmuuttajat saattavat edelleen olla yhteiskunnalle pikemminkin taloudellinen ja sosiaalinen taakka kuin jotakin myönteistä, Rydman perusteli ja totesi:
– Emme anna yhteiskunnan näivettyä vastuuttomalla maahanmuuttopolitiikalla, vaan koulutamme tarpeelliset osaajat täällä itse.