Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Laiton maahanmuutto Eurooppaan kiihtynyt tänä vuonna

18.08.2014 |09:17

Laittomien maahanmuuttajien määrä EU:n alueelle on noussut kuluvana vuonna jo yli 100 000 ihmiseen, talousaikakausilehti The Economist kertoo. Aiempi ennätys on vuodelta 2011, jolloin laittomia maahanmuuttajia oli yli 60 000.

Libyan ja lähi-idän levottomuudet ovat sysänneet luvut reippaaseen kasvuun. The Economist kertoo, että Italian Mare Nostrum -projekti on sekin lisännyt vaarallisten Välimeren halki kulkevien venematkojen houkuttelevuutta. Mare Nostrum lähti käyntiin viime vuoden lokakuulla, jolloin Lampedusan saaren lähellä hukkui 368 ihmistä aluksen kaaduttua. Projektilla on tarkoitus kerätä venematkailijat talteen.

Etelän kautta pohjoiseen

Matkustajien ensi saapuminen EU:n alueelle tapahtuu pääosin Italiaan, mutta myös Espanjaan ja Kreikkaan. Useimmilla on tähtäimenä kuitenkin vauraammat pohjoisemmat maat, eivätkä tulijat hae siksi turvapaikkaa Euroopan eteläisistä maista, joita eurokriisi vaivaa eniten.

Kreikan laittomien maahanmuuttajien leirit ovat ylitäytettyjä, ja niissä on tavattu tauteja. Kreikan viranomaiset hinaavat matkustajia täynnä olevia aluksia takaisin Turkin aluevesille YK:n pakolaisjärjestön mukaan. Kreikan viranomaiset kiistävät väitteet.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”

13.08.2025 |10:57
6.
Suomen uutiset logo

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita

15.08.2025 |14:05
7.
Suomen uutiset logo

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta

18.08.2025 |11:05
8.
Suomen uutiset logo

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”

18.08.2025 |08:05
9.
Suomen uutiset logo

Demarit hamuavat lisää äänestäjiä: 600 000 maahanmuuttajaa asutettava Ruotsin halutuimmille alueille

12.08.2025 |12:52
10.
Suomen uutiset logo

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista

17.08.2025 |15:19

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää