Artikkeli kuva

Matti Matikainen

Leena Meri on perussuomalaisten uusi ensimmäinen varapuheenjohtaja

14.08.2021 |17:06

Kansanedustaja Meri nousi perussuomalaisten puheenjohtajistoon tänään Seinäjoella.

Kansanedustaja Leena Meri on hetki sitten valittu perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajaksi Seinäjoella. Meri keräsi vaalissa 789 ääntä ja hänen vastaehdokkaansa, kansanedustaja Jari Ronkainen 200 ääntä.

Perussuomalaisten puoluekokous on parhaillaan menossa Seinäjoki Areenalla. Puoluekokouksessa muun muassa valitaan henkilöt puoluejohtoon.

Meri on koulutukseltaan varatuomari. Perussuomalaisten kansanedustaja hän on ollut vuodesta 2015 saakka ja Hyvinkään kaupunginvaltuutettu vuodesta 2013 saakka. Meri on aiemmin toiminut myös perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

Perussuomalaisten edellinen, 2019 puoluekokouksessa valitsema ensimmäinen varapuheenjohtaja Riikka Purra nousi tänään puolueen puheenjohtajaksi.

Suoraa lähetystä puoluekokouksesta voi seurata Suomen Uutisten Youtube-kanavalla:

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon

08.08.2026 |13:32
5.
Suomen uutiset logo

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia

10.08.2026 |21:19
6.
Suomen uutiset logo

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle

13.08.2026 |17:48
9.
Suomen uutiset logo

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille

11.08.2026 |10:38

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää