Artikkeli kuva

Martti Kainulainen

Lentoemäntien ammatti lentämässä pois suomalaisten ammattikartalta

07.02.2014 |15:54

Valtiovetoinen Finnair lennättää emonsa työttömyyskortistoon. Yhtiö haluaa palkata ulkomaista työvoimaa Amerikan lennoilleen. TE-keskus on antanut työluvat Euroopan ulkopuolisille työntekijöille. Käsittämätön päätös, kun tiedetään, että Finnair on lomauttanut omaa väkeään.

Aikaisemmin Finnair palkkasi kiinalaista työvoimaa Aasian lennoilleen 400 euron kuukausipalkalla. Tähänkö on tultu?

Halpatyövoimaa, ihmisten hädänalaisen aseman hyväksikäyttöä, suomalaisen työvoiman hylkäämistä. Onko tämän narun toisessa päässä suomalaisen sosiaaliturvankin avaaminen nyt myös amerikkalaisille? Unionin asukkaillehan olemme jo sosiaaliturvamme avanneet, samoin yhdistelmädirektiivin myötä unionin ulkopuolisille Suomessa töitä tekeville ihmisille. Pääsevätkö amerikkalaiset lentoemännät nyt esimerkiksi suomalaisen työttömyysturvan piiriin? Eihän sitä koskaan tiedä, jos puolen vuoden jälkeen Finnair löytää halvempaa työvoimaa jenkkilennoilleen.

Missä ovat ministerit? Nyt tarvitaan työministeri Lauri Ihalaista ja valtion omistajaohjauksesta vastaavaa ministeri Pekka Haavistoa. Nyt on näytön paikka. Miten te pidätte suomalaisista ja suomalaisten eduista huolta?

Maria Tolppanen, kansanedustaja


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
3.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
5.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15
10.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää