

Lehtikuva, arkistokuvaa
Lindström kehottaa hallitusta avaamaan lapsilisäpäätöksen
Eduskunnan perhepoliittinen välikysymys meni torstai-iltana tupakoimiseksi. Keskustelu huipentui kokoomuksen ja keskustan väliseksi kiistelyksi siitä, pitäisikö lapsilisien leikkaus korvata tupakkaveron korotuksella.
Keskustan puhenejohtaja Juha Sipilä nosti tupakkakeinon esiin: hän sanoi kuulleensa tupakkamiehiltä Kajaanin torilla, ettei heillä olisi mitään sitä vastaan, että tupakka-askin hintaa korotettaisiin 45 sentillä. Se toisi kassaan muutamia kymmeniä miljoonia.
SDP:n rivit olivat jo ruvenneet rakoilemaan. SDP:n Tytti Tuppurainen tunnusti jo oppositiolle, ettei SDP ollut halunnut leikata lapsilisiä esitetyllä tavalla ja hän kertoi puolueen olevan valmis avaamaan virheelliset päätökset.
Myös vihreiden Satu Haapanen totesi hallituksen tehneen leikkauksensa pakon edessä, kun elämme laihoja vuosia.
– Toivottavasti voimme tehdä parannukset, kun olot parantuvat, Haapanen toivoi.
Lindström: Onko hallitus valmis avaamaan päätökset?
– Tämähän on mielenkiintoista. Edustaja Tuppurainen sanoi jo, että jos hallitus on tehnyt vääriä päätöksiä, SDP on valmis avaamaan ne. Kysynkin, onko hallitus – myös kokoomus – valmis? Tuleeko muutoksia, perussuomalaisten ryhmäjohtaja Jari Lindström kysyi.
Lindström muistutti myös peruspalveluministeri Susanna Huovista (sd.), ettei lapsilisien leikkausta ole moittinut vain oppositio. Hän lainasi Imatralla ilmestyvää Uutis-Vuoksea, jossa Suna Kymäläinen (sd.) kirjoitti:
– Suurin keskustelu on käyty lapsilisistä ja oikeutetusti. En pysty hyväksymään lapsilisistä leikkaamista. Leikkaaminen sieltä, missä tulevaisuus kasvaa on ajattelematonta ja typerääkin.
Keskustelu äityi kiivaaksi ministeri Huovisen suututtua tosissaan Hanna Mäntylälle, joka syytti hallitusta vieraantumisesta köyhien lapsiperheiden arjesta. Hän väitti, ettei Mäntylällä ole suinkaan yksinoikeutta suoraan kansalaispalautteeseen, sitä saa matkoillaan paljon hänkin.
Huovinen korosti myös, että lapsiperheiden palvelut ovat Suomessa maailman huippuluokkaa.
SDP:n Merja Mäkisalo-Ropponen kertoi ryhmäpuheessaan, että SDP esitti lapsilisien tason korotusta ja asettamista verolle. Mutta he jäivät yksin. Malli olisi heikentänyt lapsilisän ajatusta kulukorvauksena, mutta progressiivinen verotus olisi turvannut oikeudenmukaisuuden.
Oppivelvollisuus ja tupakan hinta
Keskustan Sipilä esitti tällöin vaihtoehdoiksi oppivelvollisuusiän noston perumisen, joka maksaisi Kuntaliiton tietojen mukaan 110 miljoonaa euroa. Myös tupakkaveron korotus tuottaisi kymmeniä miljoonia.
Ensiksi mainittu jyrättiin täysin, jolloin Sipilä esitti sote-ratkaisun tuomalla arvovallalla, että päätetään tupakkaverosta heti, äänestetään ja sillä siisti?
SDP:n ryhmäjohtaja Jouni Backman ihmetteli, kuinka keskusta puhuu yhä eri numeroilla.
– Emme voi jatkaa niin, tai vaivumme Kreikan tielle, hän varoitti.
Backmanin ontuvat selitykset
Hän kertasi SDP:n väitteen, että oppivelvollisuuden nosto maksaa vain 15 miljoonaa euroa. Kun Sipilä kysyi, mitä vikaa Kuntaliiton laskelmissa on, Backman tunnusti kyseessä olevan valtion menokehys.
– Puhumme valtion menokehyksestä. Sitten on lisäksi julkinen talous, hän jatkoi.
Se käsittää myös kuntatalouden, johon oppivelvollisuuden nosto vaikuttaa tavalla jos toisellakin. Kuntaliiton laskelma sisältää kuntien monet menot.
SDP ja kokoomus puolustivat lapsilisien leikkausta sillä, että tällä kerralla ei haluttu kajota kuntien valtionosuuksiin, toisin kuin tähän saakka on joka käänteessä tehty. Backman syytti vielä keskustalaisia kuntia kunnallisveron korotuksista.
Sipilä vastasi, että kyllä kunnallisveroa korotetaan, kun hallitus leikkaa valtionosuuksia, muttei poista lakisääteisiä menoja kuten on luvannut.
Tupakka rokottaa vähäosaisia
Backman kertoi Ben Zyskowiczin yllytyksestä myös, miksei hallitus kajonnut tupakkaan.
– Tiedättehän, millaisissa perheissä tupakkaa poltetaan enemmän? Ne ovat pienituloisia perheitä. Olisitte rokottaneet kaikkein vähäosaisimmilta, Backman naljaili.
Kokoomuksen ryhmyri Zyskowicz painosti jälleen Sipilää 700 miljoonan euron leikkauksista: mitä Sipilä leikkaisi, kun hän ei ollut halukas korottamaan veroja, sopeutus vaatisi siis 700 miljoonan lisäleikkaukset.
– Sitä kysyn kevääseen saakka. Tiedä vaikka te rokotatte ne 700 miljoonaa samoilta lapsiperheiltä, hän uhosi ja vaati oppositiolta tarkkoja lukuja.
Sipilä vastasi antavansa tarkan kehyspalautteen juhannukseksi ja muistutti nyt puhuttavan lapsilisistä.
Lapsilisien porrastus?
Kaj Turunen (ps.) ehdotti lapsilisien porrastamista tulojen mukaan, kun isotuloiset käyttävät lapsilisiä osakkeiden ostoon, kun eivät tarvitse rahoja elämiseen. Köyhille se ei ole mahdollista. Onko hallitus valmis siihen, hän kysyi.
Keskustelussa paljastui myös uusi syy lapsilisien leikkaukseen. Sen paljasti Huovinen sepittäessään syitä hallituksen leikkauksille. Siihen kiinnitti huomionsa Jyrki Yrttiaho (vr.)
– Tulihan se totuus sieltä: juuri kuulimme, että kolmen A:n luokitushan se oli siellä leikkausten takana, Yrttiaho näpäytti.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää