

jari Lindström tiedotustilaisuudessa Tampereella 20.8.2016. / Matti Matikainen
Lindström: Työvoimaviranomaiset pelkäävät virheitä ja saattavat tämän takia tulkita ohjeita liian tiukasti – häviäjä on työtön
Oikeus- ja työministeri Jari Lindström peräänkuuluttaa rennompaa ilmapiiriä työvoimaviranomaisten ja työttömien välisiin kohtaamisiin. Lindströmin mukaan viranomaiset saattavat virheiden pelossa tulkita saamiaan ohjeita liian tiukasti, työttömän vahingoksi.
– Järjestelmämme lähtee aina siitä että virheitä pelätään. Niiden virheiden pelosta tulkitaan varmuuden vuoksi tiukimman mukaan, ettei kukaan pääsisi syyttämään jälkikäteen virheestä. Kuka tällöin häviää? Häviäjä on työtön, Jari Lindström muotoilee.
Hän täsmentää, ettei halua syyttää viranomaisia, mutta katsoo, että rajatapaukset pitäisi tulkita työttömän hyväksi.
Ministeri kertoo saaneensa paljon palautetta tästä aiheesta kesän aikana, ja pohtineensa ratkaisua lomaillessaan.
– Minulle tulee valtavasti palautetta siitä, että viranomaiset tottakai noudattavat lakia, mutta monesti ihmiset kokevat, että jokin juttu on ”tulkittu yli”, ja että tämä on epäoikeudenmukaista.
Ministeri ei lähtisi ratkaisemaan asiaa lainsäädäntöteitse vaan asennemuutoksella ja ohjeistuksella.
– Nyt on sitten pohdittu sitä, että kuinka voisimme ohjeistaa työvoimaviranomaisia ja Kelaa siitä, että katsottaisiin, miten asioita tulkitaan. Olen käyttänyt asiasta työnimeä ”relataan vähän”. Annetaisiin vähän enemmän tilaa. Luotetaisiin ihmisiin enemmän eikä lähdettäisi siitä oletuksesta, että ihmiset huijaisivat järjestelmää. Toki pieni osa saattaa näin toimia, mutta minä luotan suomalaisiin.
– Voitaisiinko satsata ilmapiiriin ja vähän vapaampaan olotilaan – liiallisen byrokratian purkamisen hengessä, Lindström kysyy.
– Tämä ei tapahdu hallituksen määräyksellä vaan sillä, että aletaan miettimään, miten asioita voisi tehdä vähän rennommin. Virkailijat tulkitsevat asioita soveltamisohjeiden mukaisesti. Voisimmeko asioita ohjeistaa siten, että ohjeita tulkittaisiin hieman lievemmin. Tämä toisi positiivista kierrettä yhteiskuntaan. Voitaisiinko Suomessa luottaa enemmän ihmisiin, ministeri pohtii.
Tiedotustilaisuuden videotallenne kokonaisuudessaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Lex Lindström -esitys: Päästetään iäkkäät pitkäaikaistyöttömät eläkkeelle

Lindström: Ei enää uusia työryhmiä miettimään paikallista sopimista – ”Juna meni jo”

Soini väläytti tulevaisuudensuunnitelmiaan – ”Ei helkkari. Taidan ..”
Viikon suosituimmat

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.

Kotouttamisesta kotiuttamiseen – Euroopan hidas mutta varma herääminen paluumuuton välttämättömyyteen
Ympäri Euroopan havahdutaan siihen tosiasiaan, että mahdottomaksi osoittautuneen maahanmuuttajien kotouttamisen nielemät resurssit voidaan käyttää paremminkin - nimittäin paluumuuton kannustimiin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää














