Luottamus talouteen koheni EU-alueella

30.07.2013 |15:27

Luottamus talouteen koheni EU-alueella, kertoo EU-komission julkaisema tutkimus. Sen perusteella kansalaiset näyttävät uskovan, että unioni pääsee nousemaan kolme vuotta jatkuneesta laskusuhdanteesta. Vaikka luottamus paranikin, on se silti yhä pitkän ajan keskiarvon alapuolella.

Kuluttajien ja yrittäjien luottamus parani niin euroalueella kuin sen ulkopuolisessa EU:ssa. Talousluotttamus oli korkeimmillaan viime vuoden huhtikuun jälkeen.
Siitä huolimatta luottamus oli yhä pitkän ajan keskiarvon alapuolella. Indeksiä kohensi etenkin kuluttajien luottamuksen kohentuminen.
Luottamus koheni euromaista eniten Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa, väheni eniten Hollannissa. Asiasta kertoi Suomessa ensin Yle Uutiset.

 

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
6.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi