

”Luottamushenkilöiden työ valuu hukkaan Hirvisaaren tempausten vuoksi”
Perussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaari aiotaan erottaa perussuomalaisesta puolueesta. Hänen katsotaan vahingoittaneen puoluetta. Hirvisaari nousi viimeksi kyseenalaisella tavalla julkisuuteen, kun hänen tamperelainen vieraansa teki eduskunnan vieraslehterillä natsitervehdyksiä, mistä otetun valokuvan hän julkaisi nettisivuillaan. Kuvat levisivät sosiaaliseen mediaan. Hirvisaari vetosi asiassa hänen kutsumansa henkilön huumoriin ja kuinka tämä on oman sanomansa mukaan ”syntymähumalassa”. Selitys ei perussuomalaista puoluetta vakuuttanut.
Slunga-Poutsalo: kamelin selkä katkesi
Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan perussuomalaisten työvaliokunta päätti esittää torstaiaamuna puoluehallitukselle, että Hirvisaari erotetaan puolueesta, koska hän on vahingoittanut puolueen mainetta. Hän kertoi Ylen Ajantasan haastattelussa, että kyse on kokonaisuudesta. Vaikkei syntilistaa ole varsinaisesti kerätty, kamelin selkä katkesi nyt. Hänen mukaansa Hirvisaaren seikkailuihin on väsytty ympäri Suomea ja eduskuntaryhmässä. Suurimpana Hirvisaaren tuomana haittana Slunga-Poutsalo pitää hänen tempauksiensa puolueen kenttätyöntekijöille luomaa varjoa, joka haittaa puolueen käytännön kenttätyötä.
– Valtuutetuilta ja luottamushenkilöiltä on ympäri Suomea tullut sellaista palautetta, että tällaisten kohujen vuoksi valuu hukkaan heidän työnsä, mitä he tekevät asuinkunnissaan puolueen ja yhteiskunnan hyväksi. Heidän työtään ei tällainen kansanedustaja arvosta. Tämä on vakavin seuraus, mitä näillä tapahtumilla on, Slunga-Poutsalo totesi Ylen Ajantasassa.
Puheenjohtaja Timo Soini sanoi Ilta-Sanomissa puolueen erottavan Hirvisaaren lähipäivinä. Työvaliokunta esitti erottamista puoluehallitukselle yksimielisesti. Työvaliokuntaan kuuluvat puolueen puheenjohtajisto ja puoluesihteeri. Työvaliokuntaan kuuluvan Jussi Niinistön mukaan Hirvisaaren vieraan natsitervehdys oli viimeinen niitti:
– Ei se (natsitervehdys) kuulu meidän puolueeseemme. Se viittaa kansallissosialistiseen Saksaan. Perussuomalaisten puolue ei hyväksy ihmisvihaa, Niinistö totesi Ilta-Sanomille.
ps verkkotoimitus
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













