Maahanmuuton kustannukset julkiselle taloudelle, rikollisuus sekä polarisaatio ovat ylittäneet kansalaisten enemmistön sietokyvyn yhä useammassa Euroopan maassa. Kansallismieliset ja maahanmuuttokriittiset puolueet ovat mielipidemittausten kärjessä Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa.
Italiassa kansallismielinen puolue on hallitusvastuussa. Myös monessa muussa Euroopan maassa suurin puolue on maahanmuuttokriittinen. Näin on Puolassa, Tshekissä, Belgiassa, Sveitsissä ja Itävallassa.
Työntekijöitä tarpeen mukaan
Maahanmuuton ongelmat tulevat siis kansalaisten iholle yhä herkemmin mutta toisaalta joillakin aloilla saattaa olla tilapäistä pulaa työvoimasta oman väestön ikääntyessä. Käsissä on siis ongelma.
Intialla on nuori sekä kasvava väestö mutta työpaikkoja on liian vähän. Maan päättäjät ovatkin pohtineet sitä, miten viedä työntekijöitä sinne, missä heitä tarvitaan ajamatta maahanmuuttopolitiikan karikoihin.
Kotiin töiden päätyttyä
Intian hallitus on kaikessa hiljaisuudessa solminut ainakin 20 työvoiman liikkuvuutta koskevaa sopimusta Euroopan, Itä-Aasian ja Persianlahden maiden kanssa. Lisäksi maa on nyt säätänyt työvoiman liikkuvuuslain, jonka tarkoituksena on varmistaa, että intialaiset työntekijät palaavat lopulta kotiin.
Jos ohjelmat toteutuvat suurissa mittakaavoissa – ja Intia tekee lähes kaiken suuressa mittakaavassa – ne saattaisivat lopulta luoda todellisen markkinan työvoimaa vievien ja työvoimaa vastaanottavien maiden välille
Gastarbeitereiden ajasta opittu
Ajatus työvoiman liikkuvuudesta ei ole uusi. Intia ammentaa oppia muun muassa Saksasta: jälleenrakennuksen buumivuosina Länsi-Saksa otti vastaan ”Gastarbeitereita” pääasiassa Turkista työskentelemään teollisuudessa, kaivoksissa ja maataloudessa.
Amerikkalainen taloustieteilijä Lant Pritchett on kehittänyt työvoiman liikkuvuuden malleja 1990-luvulta lähtien. Hän sanoo, että Saksan kokeilu epäonnistui, koska kukaan ei miettinyt, mitä tapahtuu vierastyösopimusten päätyttyä.
Sosiaalietuuksista määräaikaisia
Ongelma oli hänen mukaansa se, että ”ei ollut velvollisuutta palata, mutta ei myöskään polkua kansalaisuuteen.” Nuoret siirtotyöläiset tuovat mukanaan myös arvaamattomia inhimillisiä tekijöitä.
Pritchett pyrkii luomaan kolmatta mallia, jossa työntekijöillä on laillinen suoja missä tahansa he liikkuvat, mutta he silti palaavat lopulta kotiin. Kyse olisi silloin esimerkiksi kohdemaan määräaikaisista sosiaalieduista, jotka loppuisivat työsopimuksen päättymisen myötä.