Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Mäkelä: Sotaveteraaneja jäänyt ilman kuntoutusta – tilanne korjattava pikaisesti, syistä riippumatta

03.06.2016 |11:09

Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä on huolestunut sotaveteraanien kuntoutukseen ohjattavien rahojen riittävyydestä. Mäkelä teki aiheesta kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee, mitä asiasta vastaava ministeri aikoo tehdä veteraanien kuntoutusvarojen varmistamiseksi.

– Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan jopa yli 150 veteraania olisi jäänyt viime vuonna ilman hakemaansa kuntoutusta. Syyksi kerrotaan määrärahojen niukkuus suhteessa kuntoutuksen kustannuksiin. Tilanne tulee korjata mahdollisimman pian, syistä riippumatta, Mäkelä painottaa.

– Haluan myös tietää, missä määrin perussuomalaisille tärkeät, hallitusohjelmaan saadut lisämäärärahat veteraanien kuntoutukseen täyttävät tarkoituksensa, ja miten tehokkaasti jo kuluvan vuoden budjettiin valtiovarainvaliokunnassa ohjaamamme rahat hyödyttävät kohdettaan.

Hallitusohjelmassa on kirjaus lisärahoituksesta vanhusten kotihoidon sekä veteraanien ja sotainvalidien hyväksi vuodesta 2017 alkaen. Sen lisäksi valtiovarainvaliokunta esitti vuoden 2016 talousarvioon lisämäärärahaa veteraanikuntoutukseen ja erityisesti kotiin vietävien palveluiden lisäämiseen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”

07.11.2025 |18:29
8.
Suomen uutiset logo

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan

10.11.2025 |18:05

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää