Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Mäntylä hakee jatkokautta varapuheenjohtajana

25.04.2013 |13:29

Perussuomalaisten kansanedustaja ja 1. varapuheenjohtaja Hanna Mäntylä mielii jatkokaudelle varapuheenjohtajana. Mäntylä teki päätöksensä eilen, pohdittuaan asiaa muutamia viikkoja.

– Puolueen johtopaikoille pyrkivien tulee kysyä aluksi itseltään mitä annettavaa heillä on. Työtä tehdään puolueelle, kentälle – ei yksittäisille ihmisille tai itselle. Tämän vuoksi olen käynyt myös itse kovia pohdintoja siitä, lähdenkö ehdolle varapuheenjohtajistoon ensi kesänä. Katson, että annettavaa vielä on paljonkin sekä puolueelle että kentälle, Mäntylä toteaa.

Mäntylä tunnetaan sosiaali- ja terveyspolitiikan vankkana osaajana. Hän on eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen sekä ulkoasiainvaliokunnan ja talousvaliokunnan varajäsen.

Perussuomalaisten puheenjohtajisto valitaan Joensuussa kesäkuussa pidettävässä puoluekokouksessa.

Lue Mäntylän blogi >

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
5.
Suomen uutiset logo

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00
6.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51
8.
Suomen uutiset logo

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa

06.11.2026 |11:05
10.
Suomen uutiset logo

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”

03.11.2026 |10:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi