

LEHTIKUVA
Toimitus suosittelee
Mäntylä: Miksi hallitus hyysää laittomia maahanmuuttajia?
Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Hanna Mäntylä tyrmää hallituksen esityksen, joka laajentaisi laittomien maahanmuuttajien terveydenhuoltopalveluja.
Hallitus esittää, että Suomessa paperittomasti oleskelevilla maahanmuuttajilla olisi oikeus ”terveydenhuollon ammattihenkilön välttämättömiksi arvioimiin, lyhytkestoisiin terveyspalveluihin”. Kunnat joutuisivat tarjoamaan paperittomille maahanmuuttajille myös raskauteen ja synnytykseen liittyvät palvelut. Laittomien maahanmuuttajien lapset saisivat samat palvelut kuin suomalaiset lapset.
– Sosiaali- ja terveysministeriön kesällä 2014 tartuntatautilakiesityksen mukaan vastuu näistä kuuluisi kunnille – myös kustannusten osalta. Useat kuullut tahot toivat tähän esitykseen vahvasti kriittiset kannanottonsa mm. epärealistisista kustannusarvioinneista, lisääntyvästä terveysturismista ja monista muista riskitekijöistä, joita eivät ole vain terveydelliset tai taloudelliset seikat, Mäntylä kirjoittaa blogissaan.
– Tartuntatautilakiesitys laitettiin odottamaan lisäselvityksiä puutteellisten vaikutusarviointien vuoksi. Tämän jälkeen hallitus ryhtyi pikavauhtia valmistelemaan lakia paperittomien terveydenhuollosta, joka on tartuntatautilakiakin laajempi. Myös tässä lakiesityksessä kaikki vaikutusarvioinnit ovat puutteellisia.
Kiireellinen hoito jo turvattu
Mäntylä sanoo sosiaali- ja terveysministeriön esittäneen tartuntatautilakia uudistaessaan laittomasti maassa oleville myös kroonisten ja huomattavan kalliiden tartuntatautien seulontaa ja elinikäistä hoitoa. Nyt käsittelyyn tulleen lakiesityksen sisältö on huomattavasti tätäkin laajempi.
– Esimerkiksi kroonisen c-hepatiitin hoito maksaa noin 90 000 euroa/hlö ja vastustuskykyiseksi todettu tuberkuloosi (kahden vuoden hoito) noin 160 000 euroa/hlö/vuosi. Koska lakiesitys kattaa laittomien maahanmuuttajien pitkäaikaishoidon, hallituksen arviot 500 000 euron kustannuksista eivät pidä missään tapauksessa paikkansa.
– On syytä korostaa, että kiireellinen hoito on jo nyt turvattu laittomille maassa olijoille. Yleisvaaralliset tartuntataudit on myös saatu pysymään tällä tavoin aisoissa, Mäntylä huomauttaa.
Terveysturismia karsittu Euroopassa
Mäntylä sanoo Suomen vetävän nyt hallituksen kanssa aivan omaa linjaansa, joka ei tällä kertaa perustu edes EU:n vaatimuksiin.
– Ranskasta on tullut varoittavia viestejä lisääntyneestä terveysturismista myös EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisten osalta. Espanja ja Portugali tekivät tiukentavia toimia juuri lisääntyneen terveysturismin vuoksi. Saksassa vaaditaan, että terveydenhuollon hoitohenkilökunnan on ilmoitettava viranomaisille laittoman maassa olevasta henkilöstä. Suomessa ei, sillä meillä vedotaan salassapitosäädöksiin.
Mäntylän mielestä esitys asettaa jo lähtökohtaisesti ihmiset eriarvoiseen asemaan.
– Suomalainen veronmaksaja jälleen kerran maksaa, muttei saa niitä oikeuksia, jotka perustuslain tulisi turvata. Samalla perustuslakiinkin vedoten laittomasti maassa oleville laajennetaan oikeuksia maksuttomiin palveluihin. Eriarvoistuminen Suomessa saa aivan uuden ulottuvuuden.
Ministeri tuohtui keskustelusta
Hallituksen esitys ei saanut lämmintä vastaanottoa eduskunnassakaan, mikä ärsytti peruspalveluministeri Susanna Huovista.
– Haluan hyvin selkeästi todeta sen, että en pidä kovin paljon siitä sävystä, jossa tässä keskustelussa on oltu nyt liikkeellä. Että joidenkin periaate on tärkeämpi kuin toisten. Täällä sanotaan, että tämä on periaatteellinen kysymys. Niin tämä on! Tämä on myös minulle periaatteellinen kysymys, siltä kannalta, että tämä liittyy ihmisoikeuksiin, tämä liittyy haavoittuvassa asemassa olevien naisten, raskaana olevien naisten ja lasten asemaan hyvinvointivaltiossa, jonka nimi on Suomi, Huovinen selitti ja sanoi laajennuksen koskevan ”vain” 1 000-2 000 henkilöä.
– Nämä ihmiset ovat meillä täällä laittomasti jo tänä päivänä, ja pidän erikoisena sitä, että me jättäisimme hädässä olevien lasten asian hoitamatta. Se ei aina ole päivystysluontoinen asia, joka lapselle saattaa tulla.
Esitys jäi toistaiseksi pöydälle ja sen käsittely jatkuu myöhemmin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















