Mattila: Mediaväkivalta on uhka yhteiskunnalle

25.06.2014 |16:37

Perussuomalaisten kansanedustaja, Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen jäsen Pirkko Mattila kuuluttaa kansallisten kyberstrategioiden laatimisen ja mediaväkivallalta suojautumisen perään. Mattila piti puheen neuvoston yleiskokouksessa.

Kokouksessa käsiteltiin raporttia mediaväkivallasta. Mattilan mukaan raportti on ajankohtainen ja tunnistaa ongelmat ratkaisuhakuisesti. Yhteiskuntaa ei saa altistaa väkivallalle mediankaan kautta. Turvallisuus on perusoikeus ja hyvinvoinnin perusta.

– Käytämme mediaa yhä enemmän, joten mahdollisuudet myös mediaväkivallalle lisääntyvät. Jos medianlukutaitoa ei ole, eikä kansallista kontrollia mediasisällöille, niin mediaväkivalta voi anastaa tilan itselleen. Viime kädessä on kyse myös todennäköisestä rahallisesta hyödystä.

Lapsille ja nuorille erityisesti täytyy olla myönteistä kehitystä edistävää mediaa. Suomessa on myös tuloksellisia koulupoliisikokeiluja, joiden avulla voidaan tarttua myös mediaväkivaltaan. Vaikka ”poliisi koulussa” voi kuulostaa dramaattiselta, Suomessa kyse on etenkin kasvatuksesta ja ennaltaehkäisystä, Mattila huomautti puheenvuorossaan.

Mattilan mielestä yhteisöjen tulee laajasti vastustaa mediaväkivaltaa eikä hyväksyä sitä toimintatapana.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
8.
Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10
9.
Suomen uutiset logo

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

09.06.2026 |13:43
10.
Suomen uutiset logo

Ei ole todellista – Ison-Britannian keskuspankki wokettaa Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin pois brittien seteleistä

09.06.2026 |18:57

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää