

Pirkko Mattila eduskunnassa 18.11.2015. / LEHTIKUVA
Pirkko Mattila: Vapaan valinnan linjauksia pitää pohtia nyt
Nyt on aika keskustella ja miettiä, millä keinoilla sote-palveluiden valinnanvapautta edistetään tavalla, joka turvaa kansalaisten yhdenvertaisuuden ja mahdollistaa säästötavoitteiden toteutumisen. Näin linjasi perussuomalaisten ryhmäpuhuja, hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila eduskunnan sote-keskustelussa keskiviikkona.
– Perussuomalaiset haluavat vaalia pienten ja keskisuurten yritysten toimintamahdollisuuksia sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajana. On aiheellista, että tähän on kiinnitetty huomiota sekä esitetty huoliakin. Nyt on keskustelun ja linjausten aika. se on nyt. Mutta paikalleen ei pidä jäädä, Mattila korosti.
Soteuudistus parantaa sairauksien ennaltaehkäisyä
Mattila korosti, että uusi järjestelmä parantaa sairauksien ennaltaehkäisyä kaikissa elämänvaiheissa ja se on osa kuntien tehtäviä edelleen. Terveyserojen kaventamiseksi pitää työskennellä jatkuvasti. Mattila korosti myös, että meillä on ammattitaitoinen ja osaava sote-alan ammattihenkilöstä, tutkimus ja koulutus.
Jatkossa huolehditaan, että sopivat henkilöt ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja että heitä on riittävästi.
– Noudatetaan hyvää henkilöstöpolitiikkaa, Mattila lupasi.
– Perussuomalaisten eduskuntaryhmä katsoo, että nyt tehdyllä ratkaisulla turvataan palvelut ja sen rahoitus sekä demokraattinen päätöksenteko. Yliopistosairaalat jatkavat vahvaa rooliaan tutkimuksen ja osaamisen edistäjinä, Mattila totesi.
Mattilan mukaan syntynyt sote-malli on lähellä perussuomalaisten viime kaudella esittämää mallia. Se palvelee hyvin kansalaisten etua niin palveluiden kuin hallinnon suhteen. Voimme koota itsehallintoalueille kuntien hoitamia tehtäviä kuntien olemassaoloa kyseenalaistamatta.
Aluehallinnon uudistus oli aivan paikallaan
Mattila jyräsi myös vasemmisto-opposition väitteen, jonka mukaan hallintouudistusta ei olisi pitänyt samalla tehdä.
– Aluehallinto ja sote-palvelut sovitetaan yhteen. Käsityksemme mukaan tämä hallintomalli on lähellä kansalaisten arkea. Alueellinen hallinto näkyy siellä, missä kansalaiset ovat, Mattila kertoi.
– Hallinnon virtaviivaistaminen ja uudet sote-palveluiden käytännöt mahdollistavat kolmen miljardin säästöt kymmenen vuoden aikana. Säästötavoite on realistinen ja siitä on myös tutkimustietoa, samoin Kainuun itsehallintomallista saadut kokemukset, Mattila painotti.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Työministeri Lindström näkee Salossa potentiaalia
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa
Entinen puhemies Matti Vanhanen (kesk.) on syyttänyt tiedotusvälineissä nykyistä puhemiestä Jussi Halla-ahoa (ps.) puolueellisuudesta puheenvuorojen jakamisessa eduskunnan kyselytunneilla. Väitteet ovat saaneet laajaa huomiota mediassa, joka on kritiikittömästi toistanut niitä ilman faktapohjaista tarkastelua. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen omien tutkimusten perusteella väitteet eivät pidä ollenkaan paikkaansa.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”
EU päätti vuonna 2021 massiivisesta 806,9 miljardin euron EU:n elpymisvälineestä, jossa Suomelle oli varattu maksajan rooli. Perussuomalaisten kansanedustajat Mikko Polvinen ja Rami Lehtinen ovat sitä mieltä, että Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella, ja vaativat elpymispaketin kohdentamista uudelleen italialaisten ikkunaremonttien sijaan Euroopan puolustuksen vahvistamiseen.