Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Meri: Työttömien haastatteluista konkreettista hyötyä

13.04.2017 |21:34

– Olen kuullut jo useasta suusta, että oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) lanseeraama uudistus, jossa TE-keskus kutsuu työttömän haastateltavaksi kolmen kuukauden välein, toimii. Kutsu tapaamiseen johtaa parhaimmillaan työllistymiseen, sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Leena Meri.

Meren mukaan haastatteluiden avulla on myös löydetty ihmisiä, jotka eivät esimerkiksi kuntonsa tai vammansa vuoksi ole täysin työkykyisiä. He voivat olla kuntoutuksen tai muun terveydenhuollon toimien tarpeessa.

– Hallituksen puoliväliriihessä on tulossa lisää hyviä uudistuksia. Ministeri Lindström on jo maininnut, että hallitus suunnittelee mm. helpotuksia ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen, Meri jatkaa.

Ammattilaiset liikkumaan työn perässä

Ely-keskusten tuoreen arvion mukaan lähes kaikkialla Suomessa uskotaan parempiin kehitysnäkymiin. Edelleen on pulaa työpaikoista, mutta joillain aloilla alkaa olla jo pula ammattitaitoisesta työvoimasta, esimerkiksi metalliala mainitaan raportissa.

– Meidän pitää saada ammattilaiset liikkumaan työn perässä. Hallitus on luvannut liikkuvuuden lisäämiseenkin uusia keinoja puoliväliriihessä. Meillä on ennakkoluuloton ja rohkea oikeus- ja työministeri, joka ajaa tasapuolisesti niin työntekijän kuin työnantajan etua, Meri toteaa.

“Arvostelu haiskahtaa politikoinnilta”

Meri huomauttaa työelämän murroksesta. Työvoimapolitiikan on elettävä ajassa ja reagoitava nopeasti muutoksiin.

– SDP kritisoi ahkerasti nykyhallituksen työvoima- ja elinkeinopolitiikkaa. Työttömyysaste on kuitenkin selvästi laskussa. Ja tilanne näyttää ennustusten mukaan vain kohenevan. Työttömiä on edelleen liikaa, noin 9 prosenttia, mutta on syytä iloita kohenevista näkymistä.

– Hallituksen työllisyyden hoidon arvostelu haiskahtaa taas kerran politikoinnilta, varsinkin kun SDP:n työministerin aikana työttömien määrä kasvoi 100 000:lla, Meri muistuttaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
4.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
9.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
10.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää