Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Meri: Veronkierto tulee rangaista tuntuvasti

02.11.2017 |09:47

Uusi lakiesitys ehdottaa, että verottajalle aiemmin ilmoittamattomia varoja voisi jatkossa tuoda esiin 0,5 prosentin korotuksella.

Valtiovarainministeriö vakuuttaa, että verotusta ja veronkantoa uudistava lakiesitys ei sisällä ehdotusta tehokkaasta katumisesta, mutta valtionsyyttäjä Ritva Sahavirta arvioi, että sisällöllisesti esityksessä on hyvin samanlaisia piirteitä.

– Ymmärrän, että salatut varat halutaan verotuksen piiriin ja julkisiksi tuloiksi, mutta jos pääsee pienemmillä veronkorotuksilla kuin nyt, niin mitä järkeä uudistuksessa on? Vaikuttaa aika paljon tehokkaan katumisen palauttamiselta, sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri.

– Toki oma-aloitteisuus ja oma myötävaikutus tulee aina näkyä rangaistusta ja veronkorotusta määrättäessä, mutta mistään rikoksesta ei saisi selvitä kokonaan aivan pienellä lisämaksulla.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

MTV Uutiset otti selvää, mistä maista suomalaisiin korkeakouluihin haetaan – Halla-aho: “Kukaan muu kuin toimittaja ei luullut, että Suomeen tultaisiin opiskelemaan länsimaista”

30.04.2025 |12:47
7.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuton kustannukset ovat massiivisia – kansanedustaja Strandman: Suomessa maahanmuuton hintalappu on arviolta 10,5 miljardia euroa vuodessa

02.05.2025 |16:43
9.
Suomen uutiset logo

Nigel Faragen maahanmuuttokriittinen Reformipuolue murskavoittoon Britannian paikallisvaaleissa – pääministeri Keir Starmer nöytyy, sanoo ymmärtävänsä äänestäjien raivon perinteisiä puolueita kohtaan

03.05.2025 |11:05

Uusimmat










PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää