Artikkeli kuva

Kuvakaappaus, Facebook

”Mies kysyi, olenko perussuomalainen. Kerroin olevani. Sen jälkeen hän tarttui kurkkuun ja puristi”

02.03.2016 |22:01

Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Heikki Tamminen kertoo häneen kohdistuneesta hyökkäyksestä Facebookissa. Tammisen kimppuun hyökättiin, kun hän kertoi työstään ja kannattamastaan puolueesta. 

– Mies kysyi, mitä teen työkseni. Kerroin. Kerroin myös, kenen avustaja olen. Mies kysyi, olenko perussuomalainen. Kerroin olevani. Sen jälkeen hän tarttui kurkkuun ja puristi huutaen ”saatanan natsi”, Tamminen kuvailee tapahtunutta.

Hyökkääjä kertoi olevansa vasemmistolainen.heikkitamminen

– Niin hän itse kertoi – olevansa siis vasemmistolainen, kaupunginvaltuutettu kirjoittaa.

Hän tekee asiasta rikosilmoituksen.  Tapahtumalla on Tammisen mukaan todistaja.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Tamminen on joutunut poliittisen väkivallan kohteeksi.

Tamminen toimii europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon (ps.) kotimaan avustajana sekä kansanedustaja Ville Vähämäen (ps.) eduskunta-avustajana.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
3.
Suomen uutiset logo

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00
6.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51
8.
Suomen uutiset logo

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa

06.11.2026 |11:05

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi