

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Mika Merano: Pakkoruotsi ja englannin nousu uhkaavat suomen kielen tulevaisuutta
Helsingin Perussuomalaisten 1. varavaltuutettu Mika Merano nostaa blogissaan esiin huolen suomen kielen asemasta. Hänen mukaansa kielipolitiikka vaatii perusteellista uudelleenarviointia, sillä pakkoruotsin ylläpitäminen kuluttaa kohtuuttomasti resursseja ilman vastaavaa hyötyä ja englanti valtaa alaa niin palveluissa kuin korkeakouluopetuksessakin.
Helsingin Perussuomalaisten 1. varavaltuutetun Mika Meranon mukaan kielipoliittisissa väittelyissä keskitytään tyypillisesti pakkoruotsiin, joka herättää paljon tunteita vuodesta toiseen. Pakkoruotsin osalta keskustelu on kuitenkin paikallaan polkemista.
– On uskallettava sanoa, että ruotsin kielellä ei ole valtaosan suomalaisten arjessa juurikaan käyttöä. Ei siis ole ihme, että oppimistulokset jäävät peruskoulunsa päättävillä vuodesta toiseen heikoiksi, hän kirjoittaa.
Blogissaan Merano huomauttaa, että suomenkielisiä on 18-kertaisesti ruotsinkielisiin nähden, mutta silti jokainen näistä on velvoitettu opiskelemaan pienen vähemmistön kieltä koulutiellään aina peruskoulusta yliopistoon asti. Poliitikkojen ja kielijärjestöjen valtaisasta lobbaamisesta huolimatta enemmistö suomalaisista olisi valmis luopumaan ruotsin pakollisuudesta.
Englanti valtaa alaa
Meranon mukaan viime vuosina pakkoruotsin ohella uudeksi uhaksi on noussut englanti. Englannin uhka ei kuitenkaan perustu koulupakkoon, vaan siihen, että suomi on maailman mittakaavassa erittäin pieni ja uhanalainen vähemmistökieli, jolta maailmankieli valtaa sijaa. Jo nyt on uutisoitu useista tapauksista, joissa suomalaiset eivät ole saaneet palvelua suomeksi.
– Tilanne on uniikin ja identiteettimme määrittävän kielemme osalta täysin kestämätön, Merano varoittaa.
Merano tiivistää, että pakkoruotsin ylläpitäminen kuluttaa kohtuuttomasti resursseja ilman vastaavaa hyötyä ja suomalaisten koululaisten tulisi saada valita kolmas kielensä vapaasti. Samalla on välttämätöntä turvata suomen kielen asema tilanteessa, jossa englanti valtaa alaa niin palveluissa kuin korkeakouluopetuksessakin. Kielellinen yhdenvertaisuus, resurssien järkevä käyttö, suomen kielen elinvoima ja kansallinen identiteettimme edellyttävät, että kielipolitiikkaa ei pidetä muuttumattomana vaan sitä tarkastellaan avoimesti ja ajantasaisin perustein.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- suomen kielen asema englannin kielen ylivalta Mika Merano ruotsinkieliset vähemmistökielet kielipolitiikka suomenkieliset Kansallinen identiteetti oppimistulokset Suomen kieli Yhdenvertaisuus pakkoruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomalaisuuden Liiton tuore kyselytutkimus: Enemmistö suomenkielisistä haluaa, että korkeakoulututkinto tulisi voida suorittaa ilman pakkoruotsia
Suomalaisuuden Liiton Verianilta (ent. Kantar Public) tilaaman tuoreen kyselytutkimuksen mukaan selkeä enemmistö suomenkielisistä suomalaisista katsoo, että korkeakoulututkinto tulisi voida suorittaa ilman pakollista ruotsia.

Perussuomalainen Nuoriso peräänkuuluttaa pakkoruotsista ja virkamiesruotsista luopumista
Perussuomalainen Nuoriso peräänkuuluttaa pakkoruotsista ja virkamiesruotsista luopumista kaikilla koulutusasteilla. Koko kansaa pakottavalle kielelliselle erityiskohtelulle ei ole perusteita tilanteessa, jossa 95 % väestöstä puhuu äidinkielenään muuta kieltä kuin ruotsia, kaksikielisiä kuntia Manner-Suomessa on vain 11 ja ulkomaalaisia on määrällisesti enemmän kuin ruotsinkielisiä.

Ari Koponen: Englanninkielinen ylioppilastutkinto ei saa rapauttaa suomen kielen asemaa
Eduskunta hyväksyi viime joulukuussa lakimuutokset, jotka mahdollistavat englanninkielisen lukiokoulutuksen Suomessa tiukoin perustein.

Pikaruokaravintoloissa saa yhä harvemmin palvelua suomen kielellä – Purra pohtii yrityksien motiivia palkata töihin kielitaidottomia henkilöitä suomalaisnuorten ohi
Monet suomalaisnuoret etsivät matalan kynnyksen töitä, etenkin pikaruokaketjujen palvelutehtävistä. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kirjoittaa alan epäkohdasta, sillä yhä useammin työpaikat menevät ulkomaalaisille, joilla ei juuri ole kotimaisten kielten taitoa.
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää









