Artikkeli kuva

Kansanedustajat Teuvo Hakkarainen, Ville Vähämäki ja Mika Niikko eduskunnassa nuoressa herraseurassa. / LEHTIKUVA

Mika Niikko: “Jäsenistön ja äänestäjien perusteeton leimaaminen laukaisi armottoman palautemyrskyn”

22.06.2017 |16:23

Kansanedustaja Mika Niikko (ps.) katsoo, että loikkauskriisiä on edesautettu epärehellisyydellä. Perussuomalaisten kannattajia on yritetty leimata perusteetta. Niikko kirjoitti asiasta Uuden Suomen blogissaan.

Niikko julkaisi blogikirjoituksensa hieman sen jälkeen, kun hänen edustajatoverinsa Ritva “Kike” Elomaa oli ilmoittanut palaavansa ryhmään.

Kansanedustaja Niikko katsoo, että jäsenistön ja äänestäjien perusteeton leimaaminen laukaisi armottoman palautemyrskyn.

– Perussuomalaisilla on täysi syy kulkea pää pystyssä puolustamassa omaa linjaansa. Emme ole altistamassa itseämme ääriliikkeille, mutta emme myöskään väärille leimoille. Jatketaan tätä työtä, Kike ja muut ystävät. Perussuomalaisten arvopohja ja päämäärä ovat samat. Jäsenyytemme arvoisia.

Niikko huomautti myös, että kriisin keskiössä on ollut epärehellisyys.

– Ei edes siitä, onko puolueen jakautumista suunniteltu etukäteen vaan siitä, että yksi puolue ja sen kannattajat halutaan leimata ääriainekseksi vastoin tosiasioita. Tämä ei ole ministerien arvovallalle sopivaa. Vielä vähemmän niille, jotka hylkäsivät puolueen taisteltuaan sen eteen vuosikausia. Halu pelastaa hallitus tuli suhteettoman tärkeäksi. Puolueen ja isänmaan tarvitsemien aatteiden puolustaminen jäi toiseksi.

Lue blogi kokonaisuudessaan täältä >

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuton kustannukset ovat massiivisia – kansanedustaja Strandman: Suomessa maahanmuuton hintalappu on arviolta 10,5 miljardia euroa vuodessa

02.05.2025 |16:43
5.
Suomen uutiset logo

Nigel Faragen maahanmuuttokriittinen Reformipuolue murskavoittoon Britannian paikallisvaaleissa – pääministeri Keir Starmer nöytyy, sanoo ymmärtävänsä äänestäjien raivon perinteisiä puolueita kohtaan

03.05.2025 |11:05

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää