Artikkeli kuva

Hanna Mäntylä tiedotustilaisuudessa 16.8.2016. / Matias Turkkila

Ministeri Hanna Mäntylä luopuu tehtävästään – taustalla perhesyyt

16.08.2016 |11:01

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) luopuu tehtävästään. Hän kertoo harkinneensa asiaa kevään mittaan ja päätyneensä tähän lopputulokseen kesän aikana. Taustalla painavat henkilökohtaiset perhesyyt.

– Eräs läheiseni sairastui viime keväänä ja kyseessä on sairaus, joka ei parane. Se pysäytti miettimään omia elämänarvojani ja sitä, millainen omainen haluan olla. Lisäksi olen yksinhuoltaja ja haluan antaa enemmän aikaa lapsilleni.

– Tein ratkaisun omien arvojeni mukaisesti ja haluan olla omaisilleni läsnä. Ministereitä maailmassa tulee ja menee, mutta läheisiä ei.

Mäntylä jatkaa työtään puolueen toisena varapuheenjohtajana sekä eduskunnassa perussuomalaisten eduskuntaryhmän jäsenenä.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää