Minna Reijonen kysyi elinkeinoministeri Sakari Puistolta, miten ministeri aikoo edistää sitä, että voimme Puolustusvoimien ja viranomaisten yhteistyöllä varmistua valtiomme rajojen sisällä toimivien yritysten toimivan vaarantamatta kansallista turvallisuutta ja mikä on ministerin näkemys siitä, vastaako nykyinen lainsäädäntö kansallisen turvallisuutemme varmistamisen kannalta Puolustusvoimille oleellisten ennaltaehkäisevien keinojen käyttämisen edellä kuvaillun kaltaisissa tilanteissa.
Puiston vastauksessa kerrotaan, että hallitusohjelman mukaisesti on käynnistetty ja toteutettu useita hankkeita, joilla pyritään parantamaan mahdollisuutta puuttua kansalliseen turvallisuuteen ja huoltovarmuuteen liittyviin uhkiin.
Useita toimia tehty jo
Kokonaisturvallisuusstrategian sekä kiinteistöhankintoihin liittyvä lupalain päivitys ovat esimerkkejä jo tehdyistä toimista. Valmistelussa sen sijaan on muun muassa yritysostolain uudistaminen, jonka yhteydessä huomiota kiinnitetään riskienhallintaan myös maanpuolustuksen ja turvallisuuden näkökulmasta. Puolustushallinto osallistuu myös työ- ja elinkeinoministeriön johtamaan ulkomaalaisten yritysostojen viranomaisverkoston toimintaan.
Puolustusministeriö on arvioinut, että uudistettavalla ulkomaalaisten sijoitusten seurannan lainsäädännöllä on suurta merkitystä maanpuolustuksen ja turvallisuuden intresseille. Heidän näkökulmastaan sijoituksiin liittyviä riskejä tulisi hallita investointikohtaisilla riskiarvioilla.
Tilannetta seurataan jatkuvasti
Vastaus nostaa esiin, että nykyinen teollisuuden turvallisuutta koskeva sääntely perustuu edelleen osin vanhentuneisiin käsityksiin maailman tilanteesta. Esimerkiksi kemikaaliturvallisuuslaki on rakenteeltaan vanhentunut ja laki tarvitsisi kokonaisuudistuksen, jolla turvauhkiin liittyvä sääntely lisättäisiin lakiin.
Puisto korostaa meneillään olevien uudistusten tuovan merkittäviä parannuksia lainsäädäntöön, mutta tilannetta on kuitenkin seurattava jatkuvasti ja muutoksia on tehtävä matalalla kynnyksellä.
Reijonen pitää vastausta kattavana ja on tyytyväinen siihen, että lainsäädännön porsaanreikiä on selkeästi tarkkaan mietitty, vaikka aukoton se ei vieläkään ole. Hän korostaa, että työtä turvallisuusuhkien riskienhallinnan edistämiseksi on jatkettava tulevillakin hallituskausilla.