Artikkeli kuva

Mölsä: Suomen metsäpolitiikka Brysseliin

02.10.2013 |09:28

Euroopan komissio on lähiaikoina julkaisemassa direktiiviehdotuksensa kiinteän biomassan kestävyyskriteereistä. Julkisuuteen on kuitenkin jo vuotanut direktiiviluonnos, jonka mukaan EU on tulossa mukaan koko metsäpolitiikan säätelyyn energiapuun kestävyyskriteerien kautta. Mikäli komissiolle annettaisiin delegoitua toimivaltaa määritellä kriteerejä, eteen voi tulla Suomen metsäsektorin kannalta hankalia tulkintoja. Kyseessä on ILUC-direktiivi ja biomassan kestävyyskriteeridirektiivi, jotka luultavasti vaikuttavat toisiinsa.

Komissio määrittelee puun osat niiden arvon mukaan. Jatkossa arvokasta runkopuuta ei saisi polttaa energiapuuna. EU pyrkii estämään ILUC-direktiivillä sitä, että viljelymailla siirryttäisiin ruoan tuotannon sijasta biopolttoaineiden raaka-aineiden tuotantoon.

Suomessa on harjoitettu kestävää metsätaloutta tuhansia vuosia. Alan osaaminen on maailman huippua. Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Jyrki Peisan mukaan bioenergia-alalla eletään historiallista käännekohtaa. Suuren teknologisen murroksen avulla Suomella on mahdollisuus nostaa uusiutuvan energian osuutta energiankulutuksesta nykyisestä 33 prosentista tavoiteltuun 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Peisa toteaa, että bioenergia on yksi merkittävimmistä talouskasvun avaimistamme.

Alan teknologian kehitys on viime vuosina ollut nopeaa. Uudet innovaatiot puun kaasutuksesta pyrolyysiöljyyn ja biohiileen nostavat energiantuotannon bioenergialla uudelle tasolle. Samalla alan markkinat kansainvälistyvät. Peisan mukaan Suomi voikin saada bioenergiaosaamisesta merkittävän vientituotteen muun muassa energia-alan cleantech-yritysten kautta. Nyt kuitenkin Euroopan komissio on tappamassa Suomen tavoitteet uusiutuvan energian käytön lisäämisessä. Erilaisiin biohankkeisiin on Suomessa investoitu miljardeja euroja. Paradoksaalista on, että Euroopan komissio tukee monien rahastojen kautta bioenergian tuotantoa

MARTTI MÖLSÄ


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50
10.
Suomen uutiset logo

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa

09.10.2026 |13:10

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi