Keskusta julkaisi viime syksynä tuoreen maahanmuuttopoliittisen linjapaperin.
Yleinen asenne keskustan maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa on se, että työperäinen maahanmuutto on Suomelle välttämätöntä. Kuvissa esitetään ”monimuotoista” Suomea, jossa elää kaikenvärisiä ihmisiä, jotka laulavat yhdessä kumbayaa. Keskustalle maahanmuuttajat ovat yhä ”voimavara”, joka tulee ”rikastuttamaan” kulttuuria.
Edistääkseen ”osaamisperusteista maahanmuuttoa” keskusta muun muassa haluaa ottaa käyttöön työnhakuviisumin, joka ei oikeuta sosiaaliturvaan, mutta antaisi EU:n ulkopuolelta tuleville henkilöille mahdollisuuden tulla Suomeen etsimään töitä peräti 6-12 kuukauden ajaksi.
Mihin kepu työllistäisi 40 000 uutta tulijaa vuosittain?
On helppo todeta, että keskustan maahanmuuttopolitiikan linjaukset haiskahtavat vanhentuneelta toiveajattelulta. Tuoreet viranomaislähteet kertovat selkeästi, että nimenomaan maahanmuutto selittää merkittävän osan työttömyyden kasvusta ja työllisyystilanteen heikentymisestä Suomessa viime vuosina.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta liki kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.
Keskustan vaihtoehto –talousohjelmassa kepu esittää nettomaahanmuuton nostamista 40 000 henkeen vuosittain.
– Toivotetaan ahkerat ja työintoiset maahanmuuttajat tervetulleiksi Suomeen ja pysäytetään huoltosuhteen heikkeneminen, kepun paperissa intoillaan.
Tavan kansalaiselle keskustan vaatimukset herättävät useita kysymyksiä, ensinnä tietysti sen, mihin työpaikkoihin kepu kuvittelee 40 000 uuden maahanmuuttajan Suomessa työllistyvän, kun jo aiemmin Suomeen saapuneiden maahanmuuttajien työllisyys on erittäin heikkoa.
Hoitajia irtisanotaan, Kaikkosen mielestä hoitajista on pulaa
Kepun maahanmuuttohypetys toistuu puoluejohdon ja keskustan eturivin toimijoiden lausunnoissa. Ylen Ykkösaamussa taannoin vieraillut puoluejohtaja Antti Kaikkonen esitti keskustan kannattavan maahanmuuton lisäämistä.
– Työperäistä maahanmuuttoa kyllä tarvitaan. Esimerkiksi hoitoalalla on pulaa tekijöistä, Kaikkonen lausui.
Kaikkosen linjaus on vanhentunut huonosti, sillä viime vuosina muun muassa useat hyvinvointialueet ovat kertoneet aikeistaan vähentää useita satoja työntekijöitä eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Hus taannoin irtisanoi 280 työntekijää, joista kolmannes hoitajia.
Sanna Marinin hallituksen politiikkalinjausten vuoksi työnantajat rekrytoivat muutamia vuosi sitten runsaasti lisää hoitajia ulkomailta, mutta odotukset eivät toteutuneet, eikä Suomi lopulta tarvinnutkaan lisätyövoimaa.
Hoivayhtiö Attendon toimitusjohtaja kertoi äskettäin Iltalehdessä, miten tilanne on lopulta johtanut suomalaisten hoitajien massairtisanomisiin.
Ex-ministeri Saarikko halusi ulkomailta reilusti lisää
Kaikkosen edeltäjä keskustan puoluejohtajana, Sanna Marinin hallituksen valtiovarainministerinä toiminut Annika Saarikko on puheissaan täysin samoilla linjoilla.
Ylen aiemmassa haastattelussa Saarikko sanoo haluavansa Suomeen reilusti lisää ulkomaisia työntekijöitä, ja vaatii työperäisen maahanmuuton kaksinkertaistamista.
Saarikon mukaan työperäinen maahanmuutto voisi ”parantaa Suomen työllisyyttä ja tuoda talouskasvua”.
Keskustan varapuheenjohtaja, ex-ministeri Petri Honkonen esitti myös aiemmin kepulaista huolipuhetta sote-alan väitetystä työvoimapulasta.
– Työvoiman saatavuus on suuri ongelma. Työikäiset ikäluokat pienenevät samaan aikaan, kun hoivan tarve kasvaa. Pitäisi pohtia, miten saadaan tänne uusia työntekijöitä hallitusti, Honkonen päästeli Lääkäriliiton ja Tehyn EU-vaalipaneelissa.