Kansanedustaja, perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on koonnut yhteen perussuomalaisten läpiviemiä maahanmuuton tiukennuksia, joita kaikkia vastaan keskustan kansanedustajat ovat äänestäneet eduskunnassa.
Vigeliuksen kokoama ja X-viestipalvelussa julkaisema lista maahanmuuttopolitiikan tiukennuksista osoittaa, että keskusta nykyään pyrkii aktiivisesti peittelemään aiempia maahanmuuttomyönteisiä kannanottojaan.
Vigelius muistuttaa somessa myös keskustalaisille vaikuttajille – kuten Teemu Knuutti, Mikko Polvinen ja Markus Lohi – siitä, että kepun maahanmuuttolinjasta on havaittu epätietoisuutta tällä vaalikaudella.
Kepu eksyi opportunismin tielle
Hallitus korotti maahanmuuttajilta edellytettyä palkkarajaa, ja kuinka ollakaan, keskusta vastusti.
Hallitus asetti työttömäksi jääneille maahanmuuttajille aikarajan, jona uudelleentyöllistyä tai poistua maasta. Hallitus kielsi turvapaikanhakijoiden jäämisen kaistanvaihdon kautta. Keskusta vastusti näitäkin.
Keskusta on äänestänyt vastaan myös kansalaisuuden ehtojen kiristämisestä, ulkomaalaisten opiskelijoiden lukuvuosimaksuista sekä kotouttamiskorvausten ja tulkkauskustannusten perimisestä niitä tarvitsevilta.
Vielä äskettäin keskustalaiset olivat vaihtoehtobudjetissaan vaatimassa Suomeen 40 000 maahanmuuttajaa lisää joka ikinen vuosi, kun jo nyt työttömänä Suomessa on kymmeniä tuhansia vieraskielisiä.
Kepun maahanmuuttopolitiikan linja näyttäisikin olevan täysin tuuliajolla, kun puolue pyrkii syömään sanansa ja vetämään aiempia linjauksiaan takaisin.