Neuvottelutulosta kiitellään, Sipilä: “Antaa edellytyksiä”

29.02.2016 |17:53

Hallitus pitää Suomen kannalta myönteisenä, että työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat keskenään päässeet neuvottelutulokseen. Toteutuessaan sopimus antaisi edellytyksiä korvata hallituksen aiemmin valmisteleman lakikokonaisuuden.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kommentoi tänään tiedotustilaisuudessa työmarkkinajärjestöjen neuvottelutulosta. Hänen mukaansa ratkaisua on haettu 10,5 kuukautta. Tulos näyttää siltä, että yhteiskuntasopimus antaa edellytyksiä korvata hallituksen valmistelema lakipaketti.

Hallitus ei kuitenkaan vielä hyväksynyt työmark­ki­na­jär­jes­töjen neuvottelemaa sopimusta. Järjestöille tehdään vielä tarkentavia kysymyksiä. Osapuolet on kutsuttu koolle huomiseksi.

Työmarkkinajärjestöt ovat kommentoineet neuvottelutulosta pääasiassa myönteisesti. STTK, Akava, Kuntatyönantajat ja EK ovat sovun kannalla. OAJ viestitti pitävänsä sitä torjuntavoittona julkisen sektorin työntekijöille. SAK ei vielä hyväksynyt tulosta vaan tekee päätöksen noin viikon kuluttua.

AKT on ilmaissut tyytymättömyytensä asiaan, mutta SAK:n varapuheenjohtajan Matti Huutolan mukaan SAK voi lopulta hyväksyä yhteiskuntasopimuksen ilman Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n siunausta. Asiasta kirjoitti Karjalainen.


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”

22.04.2025 |16:13
4.
Suomen uutiset logo

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista

22.04.2025 |15:13

Uusimmat










PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää