Artikkeli kuva

Niinistö peräsi valmiutta jalkaväkimiinoihin

06.03.2014 |19:58

Kyselytunnin lopuksi perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö sanoi Ukrainan tapahtumien tuoneen Suomenkin turvallisuuden keskustelun ytimeen ja sen mukana jalkaväkimiinat.

Niinistö totesi kaikkien puolustusta ymmärtävien tietävän miinojen suuren merkityksen.

– Jalkaväkimiinojen valmistamisen valmiuden varmistaminen on Ottawan sopimuksen mukainen. Entä miinojen käytön koulutus? Miinathan eivät ole sodankäynnistä eikä maailmasta kadonneet?

Haglund: Miinojen teko vakava paikka

Puolustusministeri Carl Haglund (r.) vastasi, että varusmiehiä koulutetaan yhä erilaisilla järjestelyillä.

– Niinistö on oikeassa, että teknisesti voisimme palata miinoihinkin, mutta se on niin vakavan tilanteen paikka, että toivokaamme, ettei niin vakavaa tilannetta tule, Haglund totesi.

Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Seppo Kääriäinen (kesk.) sanoi hallituksen antaneen 200 miljoonaa euroa miinojen korvaamiseen. Ovatko korvaavat laitteet tehokkaita, Kääriäinen kysyi.

Haglund vastasi korvaavien järjestelmien olevan arvioiden mukkaan tehokkaampia. Haglund muistutti myös sodan muuttumisesta, eikä hän toivonut haikailtavan takaisin päin.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
7.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi