
MATTI MATIKAINEN
Oikeusministeri Leena Meri: Rangaistuksia kiristetään, terrorismilainsäädäntöä laajennetaan, elinkautisesta oikeasti ikuinen ja vankipaikkoja lisää
Hallitus haluaa muuttaa kriminaalipolitiikan suuntaa Suomessa. Mallina on Pohjoismaissa yleinen rangaistustaso. Rangaistuksia kiristetään ja vankipaikkoja rakennetaan lisää. Oikeusministeriö kertoi meneillään olevista lakiuudistuksista tiistaina taustatilaisuudessa.
– Suomi on turvallinen maa, täällä uskaltaa kävellä yöllä yksin ja lapset voivat kulkea yksin kouluun. Meillä on täällä rauhalliset kadut, koulut ja kodit, kuvaili oikeusministeri Leena Meri tahtotilaa meneillään olevien kriminaalipoliittisten lakiuudistusten takana.
Hallitus tekee Meren mukaan paljon työtä kriminaalipolitiikan linjan muuttamiseksi. Henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten rangaistuksia ollaan kiristämässä, samoin on terrorismirikosten ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvien tekojen laita. Myös elinkautiseen rangaistukseen on tulossa muutoksia.
– Parannamme tietojen vaihtoa viranomaisten välillä ja panostamme siihen, että erityisesti nuorten ja toki vanhempienkin rikoskierre katkeaa. Panostamme ennalta ehkäisyyn, Meri summasi.
Varmuusvankeudessa ei takarajaa
Mallina kriminaalipolitiikassa on pitkälti pohjoismainen yleinen rangaistustaso. Hallitus on kiristänyt rangaistusasteikkoja laittomien aseiden hallussapidosta ja katujengeihin liittyvien rikosten rangaistuksia on kovennettu. Ehdonalaisen vapauden järjestelmää on muutettu siten, että rikoksentekijä voi olla ensikertalainen vain kerran.
Vaarallisten vankien rangaistuksia kiristetään ottamalla käyttöön varmuusvankeus, joka tarkoittaa tuomion jatkumista niin kauan, ettei vangin enää katsota olevan vaarallinen yhteiskunnalle. Varmuusvankeudessa ei siten ole takarajaa tuomion pituudelle, joten tuomittu voi istua vankilassa koko loppuelämänsä.
Rangaistusten kiristykset merkitsevät 300 vankipaikan lisätarvetta ja hallituksella on taloudelliset valmiudet jopa 400 uuteen vankipaikkaan, jotka ovat tulossa käyttöön vuoteen 2027 mennessä. Vankiloiden turvatekniikkaan on siihenkin panostettu.
Oikeusministeriön hallinnonalalle lisärahoitusta
– Joka tapauksessa olen iloinen siitä, että tässä taloudellisessa tilanteessa oikeusministeriön hallinnonalan viranomaiset ovat saaneet merkittävää lisärahoitusta, Meri totesi.
Oikeusministeriön hallinnonala ponnistelee myös sen eteen, että prosessit tuomioistuimissa ja poliisin saralla kävisivät entistä sujuvammin ja siten kansalaisten oikeusturva paranisi. Istuntoja voidaan tulevaisuudessa pitää ”tietyin kriteerein” myös silloin, jos asianomainen ei ole syystä tai toisesta päässyt paikalle.
– Meillä on tulossa syyteneuvottelujen käyttöalan laajentaminen ja sakkomenettelyn uudistaminen, jonka puitteissa sakot voidaan antaa selkeästi riidattomissa asioissa eli kaikkea ei tarvitse viedä tuomioistuimiin.
Tekoäly avuksi tulkkaukseen
Tuomioistuimissa saatetaan käyttää jopa 100 eri kieltä, joka edellyttää tulkkien käyttöä. Tämä hidastaa oikeusprosesseja tulee lisäksi erittäin kalliiksi.
Oikeuslaitos onkin mahdollisesti ottamassa käyttöön AI-työkalun eli koneoppimispohjaisen tulkkausjärjestelmän, joka toimii jopa 60 eri kielellä. Järjestelmä on jo Ruotsissa koekäytössä asiakaspalvelutyössä ja sieltä pilotointi laajenee tuomioistuimiin ja syyttäjien piiriin.
– Tällä on saatavissa merkittäviä resurssisäästöjä, arviolta miljooniakin voi olla vuodessa säästettävissä ja tietysti se nopeuttaa oikeudenkäyntejä.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Hallitukselta raju kiristys vaarallisille vangeille – Vigelius: ”Sarjakuristajat kuuluvat pysyvästi telkien taakse”
Artikkeliin liittyvät aiheet
- AI-työkalu tekoälytulkki pohjoismainen rangaistustaso henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset rangaistusten kiristäminen lakiuudistukset vankipaikat vankipaikkojen lisääminen varmuusvankeus kriminaalipolitiikka AI elinkautinen Tuomioistuimet järjestäytynyt rikollisuus rikollisjengit Jengirikollisuus Oikeusministeriö Leena Meri Terrorismi
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”
Tuhannet muslimit kokoontuivat ramadanin loppumisen kunniaksi pidettyyn yhteisrukoukseen Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa. Yhä useampi brittipoliitikko uskaltaa sanoa, että julkisella paikalla pidetyissä joukkorukouksissa ei ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan joukkovoiman näyttämisestä. Vasemmistolainen pääministeri Keir Starmer kiiruhti heti puolustamaan muslimeja. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan puolestaan oli itsekin mukana torilla rukoilemassa.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.















