Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Oikeusministeri Meri haluaa nuorisorangaistuksista nykyistä tiukempia – rangaistuksen enimmäisaika nousee kahteen vuoteen

19.02.2026 |15:39

Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri esittelee lakipaketin, joka vahvistaa nuorisorangaistuksen asemaa ja laajentaa sen käyttöä. Hallitus kiristää linjaa, jotta nuorten rikoskierre saataisiin katkaistua aiempaa varhemmin.

Hallitus tuo eduskuntaan esityksen, joka nostaa nuorisorangaistuksen enimmäiskeston yhdestä vuodesta kahteen vuoteen ja laajentaa rangaistuksen käyttöperusteita.

Jatkossa nuorisorangaistus voidaan määrätä myös silloin, kun rikoksen vakavuus tai tekijän aiemmat rikokset puoltavat sitä. Tavoitteena on, että nuorisorangaistus nousisi nykyistä useammin vaihtoehdoksi ehdolliselle vankeudelle.

Nuorten rikoskierre katkaistava

Oikeusministeri Leena Meri korostaa, että muutokset ovat välttämättömiä:

– Nuorisorangaistukseen ehdotetut muutokset ovat tärkeitä nuorten rikoskierteen katkaisussa. Nuorten rikoksiin on puututtava riittävän varhain ja vaikuttavalla tavalla, Meri sanoo.

Lakikokonaisuus lisää myös rangaistuksen sisältöön opiskeluun ohjaamista, työelämään tutustumista ja päihdeongelmien hoitoa. Hallitus arvioi, että uudistusten myötä nuorisorangaistusten määrä nousee noin 100–150 tuomioon vuodessa. Lait on tarkoitus saada voimaan vuoden 2027 alussa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”

07.10.2026 |11:29
4.
Suomen uutiset logo

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä

08.10.2026 |10:31
8.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
10.
Suomen uutiset logo

Mäenpää selvittää siviilipalveluksen outoja opetussisältöjä ja ideologista tuputusta – työministeri puuttui Elokapina-koulutuksiin

06.10.2026 |16:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi