Artikkeli kuva

Oululainen Jenna Simula mielii ps-nuorten johtoon

01.10.2013 |12:10

Oululainen valtuutettu, 24-vuotias kansanedustajan avustaja Jenna Simula lähtee ehdolle Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajaksi. Hän on toiminut Perussuomalaisten Nuorten hallituksessa pian viisi vuotta, joista kolme viimeisintä vuotta varapuheenjohtajana.

– Järjestömme on kasvanut merkittävästi viime eduskuntavaalien jälkeen ja haluan kehittää organisaatiotamme entistä vahvemmaksi, Simula sanoo.

Erityisesti hän haluaisi kehittää Perussuomalaisia Nuoria aktivoimalla jäseniä sekä parantamalla toimijoiden välistä tiedotusta ja tehtävänjakoa.

– Piirit tarvitsevat edelleen tukea saadakseen toimintansa kunnolla käyntiin. Piireissämme on valtava potentiaali, Simula jatkaa.

Perussuomalaiset Nuoret on perustettu vuonna 1997 ja rekisteröity 2006. Jäseniä järjestössä on 2200, piirejä 14 ja puheenjohtajana toimii espoolaisvaltuutettu Simon Elo. Puheenjohtajan valinta käydään syyskokouksessa Järvenpäässä 2.11. jäsenäänestyksellä, sillä toisin kuin lähes kaikissa muissa poliittisissa nuorisojärjestöissä, Perussuomalaisissa Nuorissa henkilövalinnoista pääsee äänestämään jokainen järjestön jäsen.

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
8.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi