Packalén: rakennusalalla väärennetään tuntilistoja

25.02.2013 |11:47

Harmaan talouden kuriin saattaminen rakennusalalla vaatii nykyistä enemmän resursseja valvontaan ja kaikkien alan toimijoiden tiivistä yhteistyötä, edellyttää kansanedustaja Tom Packalén.

– Tapoja kiertää valvontaa on vaikka ja kuinka. Näennäisesti toki voidaan noudattaa työehtosopimusta, mutta tuntimäärät joista maksetaan, ovatkin aivan muuta kuin mitä on tehty. Helpoin tapa on väärentää tuntikirjanpito, esimerkiksi niin, että tunteja on tosiasiallisesti tehty 250 mutta miehelle maksetaan 120 tunnista. Tuolloinhan toki maksetaan mitä palkkanauhaan on kirjoitettu, mutta se ei ole yhtä totuuden kanssa, Avainasia on tuntikirjanpito, kertoo Packalén.

Packalén – siviiliammatiltaan rikoskomisario – vaatii lisää väkeä valvontaan sekä kovempia sanktioita. Hänen mukaansa rakennusalan tuotantoketjut ovat pitkät, yhdellä talotyömaalla voi olla työntekijöitä kymmenestäkin firmasta.

– Jotta toimintaa saataisiin tosissaan tervehdytettyä on koko alan kaikilla toimijoilla oltava yhteistä tahtoa ja niiden on tehtävä yhteistyötä harmaan talouden kitkemiseksi, painottaa Tom Packalen.

Seppo Huhta


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
3.
Suomen uutiset logo

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä

19.03.2026 |18:29
4.
Suomen uutiset logo

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”

20.03.2026 |18:26

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää