
Kaisa Garedew rajalain jatkosta: “Hybridivaikuttamiselle pidetään nollatoleranssi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew pitää hallituksen ehdottamaa rajaturvallisuuslain voimassaolon jatkoa välttämättömänä.

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suomalaisten käsitys yhteiskuntaan kohdistuvista uhista on lieventynyt lähes kaikilla mittareilla, kertoo Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn tuore kyselytutkimus.
Erityisesti jengiväkivallan, nuorisoväkivallan ja terveydenhuollon kantokyvyn romahtamisen pelko on vähentynyt. Myös hallitsemattoman siirtolaisaallon uhka arvioidaan nyt aiempaa pienemmäksi – kiitos nykyisen maahanmuuttopolitiikan.
Sen sijaan hybridivaikuttaminen ja suomalaisen yhteiskunnan horjuttaminen eri keinoin huolestuttaa nyt kansalaisia eniten – sitä pitää nyt vähintään melko suurena uhkana 81 prosenttia vastaajista, kertoo EVAn tuore kyselytutkimus.
Vaikka uhka-arviot ovat keskimäärin laskeneet, sotilaallisen hyökkäyksen mahdollisuuteen suhtaudutaan edelleen vakavasti. 75 prosenttia suomalaisista arvioi, että Suomessa on varauduttu hyökkäykseen vähintään melko hyvin, mutta 32 prosenttia pitää hyökkäystä vähintään melko suurena uhkana.
Talouteen liittyvät epävarmuudet puolestaan herättävät huolta, ja vaikka uhka-arviot ovat yleisesti lieventyneet, on talousasioihin monen suomalaisen mielestä varauduttu huonosti.
Tulokset perustuvat 2 070 vastaajan antamiin näkemyksiin, ja aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa maaliskuussa 2025.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew pitää hallituksen ehdottamaa rajaturvallisuuslain voimassaolon jatkoa välttämättömänä.

Eduskunnassa keskusteltiin tänään valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta, jossa arvioidaan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista toimintaympäristöä ja määritellään Suomen toiminnan tavoitteet ja painopisteet lähivuosille.


Sisäministeri Mari Rantanen ihmettelee somekirjoittelua, jonka mukaan perussuomalaisten linja on väärä. - Kun luen puolueohjelmiamme, on hallitusohjelma varsin hyvin linjassa. Me ajamme Suomea, jossa työ ja yrittäjyys on hyvinvoinnin perusta. Sosiaaliturva on tukiverkko heikoimmille. Siis niille, jotka eivät ole työikäisiä tai työkykyisiä.

Rikoslakiin tulee kaksi uutta rangaistuksen koventamisperustetta: rikoksen tekeminen osana rikollisjoukon toimintaa ja ns. nöyryytysväkivalta. Lisäksi alle 15-vuotiaan käyttäminen välikappaleena rikoksen tekemisessä tulee rangaistavaksi erillisenä rikoksena.


Perussuomalaiset ovat varoitelleet katujengien aiheuttamista ongelmista jo vuosia. Mainittujen ongelmien syntyminen on seurausta sinisilmäisestä maahanmuuttopolitiikasta, jonka maksajiksi ovat joutuneet yhä enenevissä määrin lapset ja nuoret. Nyt sinisilmäisyyden aika on ohi. Hallitus tekee merkittäviä toimia sisäisen turvallisuuden eteen, esimerkiksi puuttumalla kovalla kädellä katujengiongelmaan.
Viikon suosituimmat

Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kyseenalaistaa kirjallisessa kysymyksessään yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminnan Provinssi-tapauksen oikeudenkäynnissä ja ihmettelee, miksi valtuutettu asettui syrjinnästä tuomittujen johtohenkilöiden puolelle.

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.


Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Nainen sai surmansa maahanmuuttopoliisin ampumista laukauksista Minneapolisissa keskiviikkoaamuna. Viranomaisten mukaan poliisi ampui itsepuolustukseksi tilanteessa, jossa nainen ajoi autollaan poliisia päin. Äärivasemmisto on kohdistanut maahanmuuttopoliisiin yli sata vastaavaa hyökkäystä viime aikoina. Kuvernööri Tim Walzin mukaan hänen johtamansa osavaltio on "sodassa liittovaltion hallinnon kanssa". Walz ja pormestari Frey haluavat ICE-poliisit pois Minneapolisissa. Surmansa saaneen naisen vaimon ja pojan hyväksi perustettu rahankeräys on tuottanut lahjoituksia jo yli puolen miljoonan dollarin verran.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen arvostelee länsimaisten feministien vaikenemista Iranin naisten vapaustaistelun keskellä. Seppänen kertoo, kuinka iranilaiset naiset ja nuoret haastavat teokraattisen hallinnon hengenvaarallisissa olosuhteissa. Samaan aikaan suomalaiset ja eurooppalaiset tasa-arvotoimijat pysyvät hämmentävän hiljaa. - Missä ovat länsimaisten feministien kannanotot naisten vapauttamisen puolesta? Seppänen kysyy.

Yli 100 000 ihmiseltä sähköt katkaisseen terrori-iskun tekijäksi ilmoittautunut äärivasemmistolainen ilmasto- ja ekoterroristien ryhmä kiistää, että teon taustalla vaikutti Venäjä. Saksan sisäministerin mukaan isku osoittaa, että vaarallinen vasemmistoterrorismi on palannut Saksaan. Ryhmä pahoittelee köyhille ja sairaille aiheuttamiaan hankaluuksia mutta aikoo jatkaa iskujaan kapitalisteja ja ilmastonpilaajia vastaan.