Tagi: Eva

LEHTIKUVA

Eduskunnassa keskusteltiin kuluvan vuoden lisätalousarviosta ja Suomen taloustilanteesta. Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Leena Meri totesi puheenvuorossaan Suomen elävän yli varojensa. EVA:n tuoreen arvo- ja asennetutkimuksen mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta tasapainottaisi julkista taloutta perussuomalaisten esittämin keinoin.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kevään eduskuntavaalien keskeiseksi teemaksi on nousemassa julkisen talouden tasapainottaminen. Perussuomalaisten talouspolitiikan kantava linja, eli asioiden laittaminen tärkeysjärjestykseen ja leikkaaminen toissijaisista menoista, saa nyt myös tutkimusperusteisesti tukea kansan enemmistöltä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Useat Euroopan maat ovat alentaneet polttoaineiden verotusta kansalaistensa talousahdinkoa helpottaakseen. Samaan aikaan Yleisradio tekee kaikkensa kertoessaan huolellisesti valikoitujen asiantuntijoiden suulla, miksi suomalaisten nyt vain pitää opetella tankkaamaan maailman kalleinta bensaa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Suomen kaikkien aikojen ensimmäiset maakuntavaalit pidetään näillä näkymin jo tammikuussa, jotka vaalit ovat ensimmäinen etappi Sanna Marinin (sd) hallituksen loppuunviemässä sote-uudistuksessa. Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Leena Meri arvioi, että tammikuussa valittavat uudet maakuntavaltuustot eivät kuitenkaan suuremmin paranna tavallisen kansalaisen asemaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä tarkastelee euroalueen kehitystarpeita ja Suomelle suotavaa linjaa analyysissään Emun uudet askeleet. Vihriälän mukaan Suomen linjaus esimerkiksi yhteisvastuun vastustamisesta euroalueella kaipaa hienosäätöä. Suomen linja on, että EU:n perussopimusta tulee noudattaa.  Lue lisää >

Jussi Nukari Lehtikuva

Suomen Perusta –ajatuspajan johtaja Simo Grönroos tyrmää Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) kaavailut Suomeen kohdistuvan maahanmuuton voimakkaasta kasvattamisesta. Grönroosin mukaan EVA:n raportin luvut ja johtopäätökset ovat keskenään vahvassa ristiriidassa. ”Onkin vaikea ymmärtää, miten kantaväestöä heikommin työllistyvän väestön määrän kasvaminen voisi parantaa työllisyysastetta.” Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuoreessa raportissa tarjotaan työttömyysongelman ratkaisuksi maahanmuuton tuplaamista nykyisiin määriin nähden. – Suomi tarvitsee...  Lue lisää >

Eduskunnan postiluukusta kolahti tänään mielenkiintoinen teos: Evan arvo- ja asennetutkimus 2014. Siinä on roppakaupalla hyödyllistä tietoa yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille. Tässä kirjoituksessa kommentoin vain yhtä osa-aluetta, puolueiden sijoittumista poliittisella kentällä. Tutkimus kiistatta kertoo, että puolueena perussuomalaiset on kaikkein ”keskustalaisin”, kaikkein lähinnä keskivertosuomalaista. Julkisuudessa puolueesta annetaan aivan toisenlaista kuvaa median ja kilpailevien puolueiden taholta. Usein tarkoituksella ja...  Lue lisää >