
PS ARKISTO
EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.
Yle koettiin valtakunnallisista medioista selvästi vasemmistolaisemmaksi kuin esimerkiksi Helsingin Sanomat (32 %), Ilta-Sanomat (16 %), Iltalehti (15 %) tai MTV Uutiset (12 %). Perussuomalaisten kansanedustaja ja Ylen hallintoneuvoston jäsen Joakim Vigelius suhtautuu lukuihin vakavuudella.
– Ylen on otettava vakavasti suomalaisten huoli kallistumasta vasemmalle. Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan, Vigelius toteaa.
– Huomionarvoista sekin, että Ylellä vasemmistolaista painotusta koki 40 % suomalaisista, mutta oikeistolaista painotusta vain 5 %. Kertoo jostakin, jos media koetaan laajasti vasemmistolaiseksi, muttei juuri lainkaan oikeistolaiseksi – ei edes vasemmiston keskuudessa.
Vaikuttaa julkiseen keskusteluun
Vaikka suomalaisten luottamus kotimaiseen mediaan on korkealla tasolla ja yleisesti ottaen vahvistunut ajan myötä, näkee Vigelius myös riskejä siinä, miten asenteellisuus ja painotukset vaikuttavat totuudenmukaiseen tiedonsaantiin ja julkiseen keskusteluun.
– Erityisesti uudemman sukupolven toimittajaopiskelijoiden arvoissa on havaittu vahvempaa painottuneisuutta aktivistiseen ja viherliberaalin suuntaan, Vigelius toteaa.
Vigeliuksen mukaan journalistisella harkinnalla on olennainen vaikutus siihen, mitä valitaan kerrottavaksi, keitä haastatellaan ja miten asiat kontekstoidaan eli millainen vaikutelma asioista kansalaisille lopulta muodostuu. Tämän vuoksi pienikin asenteellinen kallistuma voi aiheuttaa merkittäviä vääristymiä.
Median toimittava läpinäkyvästi
Vigeliuksen mielestä vastuu omasta neutraaliudesta on medialla itsellään ja sen pitää pystyä käymään avointa sekä kriittistä ammattieettistä keskustelua median asenteellisuudesta ja kallistumista.
– On koko yhteiskunnan etu, että media toimisi läpinäkyvästi ja pyrkisi tasapainottamaan kallistumia. Kyse ei ole siitä, etteikö toimittajat saisi ilmaista mielipiteitään, vaan siitä, että puolueettomassa mediassa niiden ei tulisi olla yksipuolisia, Vigelius toteaa.
Suomen Uutiset
Lue myös
Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

EVA tutki: Jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yleisradion uutisoinnin kallistuvan tiedonvälityksessään poliittisesti vasemmalle
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa yllättäviä tuloksia kansalaisten suhtautumisesta Yleisradion uutistuotantoon. Jopa 40 prosenttia vastaajista pitää Yle Uutisia vasemmalle kallistuvana. Vastaajista 19 prosenttia arvioi Ylen näkökulman olevan selvästi vasemmistolainen. Tutkimuksessa vain SDP:n puoluemedia Demokraatti ja vasemmistoliiton Kansan Uutiset arvioitiin vielä Yle Uutisiakin vasemmistolaisemmiksi.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Kansanedustaja Joakim Vigelius kysyy: Onko tosiaan välttämätöntä kaataa Yleisradion kautta suomalaisten veronmaksajien rahaa noitapiirille tai tanskalaisille strippareille?
Sinun verorahojasi käytetään Ylen budjetin kautta tuotantoihin nimeltä Sinkut paljaana, Pillupäiväkirjat, Sointu Borg & Tyrkyt, somalin- ja arabiankieliset uutiset, Queerruutu, Deittaavat daamit, Treffeille ympäri maailma ja Tuontirakkautta. - Onko tämä sisältö suomalaisten veroeurojen arvoista? kysyy kansanedustaja Joakim Vigelius.

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne väläyttää Yleisradiolle lisäleikkauksia – ”Tämä ei jää tähän”
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne toteaa, että paine kasautuu nyt siihen suuntaan, että jatkossa Yleä ”trimmataan” lisää. Ranne toisaalta katsoo, että Suomessakin tarvitaan oma Yleisradio, mutta selvästi budjetiltaan nykyistä pienempi. Samaan aikaan tiukempaa talouskuria Yleisradiolle vaaditaan myös eduskuntaan edenneellä kansalaisaloitteella.

Vigelius: Yleisradion budjetista pitäisi leikata vähintään 150 miljoonaa euroa
Kansanedustaja Joakim Vigeliuksen mukaan Suomessa tulisi etsiä Yle-rahoitukselle vertailukohtaa yleiseurooppalaiselta tasolta. Jo yksinomaan pohjoismaisessa vertailussa Yleisradio voidaan todeta sangen pöhöttyneeksi: Suomen Yle on suhteessa jopa 15-25 prosenttia kalliimpi kuin Ruotsissa ja Tanskassa, eli leikkuuvaraa yhä olisi.
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













