Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan populismiraportin mukaan radikaalisti kansallismielistä populistipuoluetta voisi suomessa äänestää joka neljäs. Tällaisen kuvitteellisen puolueen torjuisi 63 prosenttia äänestäjistä, 12 prosenttia kyselyyn vastanneista ei osannut sanoa kantaansa.

Evan Arvo- ja asennetutkimuksessa luotiin kolme kuvitteellista populistipuoluetta ja kysyttiin vastaajilta, kuinka valmiita he olisivat äänestämään niitä. Kuvitteellisten puolueiden ohjelmat muotoiltiin tarkoituksella kärjekkäiksi ja osin epärealistisiksikin. Puolueista ensimmäinen edusti tiukan linjan “nativistista” eli kansallismielistä populismia, toinen Occupy Wall Street -henkistä vasemmistopopulismia ja kolmas radikaalia vihreyttä.

Kansallismielisen puolueen ohjelmaan kuului maahanmuuton pysäyttäminen, suomalaisen kulttuurin ensisijaisuus, vierasuskoisten mukauttaminen suomalaisiin tapoihin, suomalaisten etusija Suomessa tehtävään työhön ja euroero, tarvittaessa myös EU-ero.

Vasemmistopopulistit vaativat suurituloisten verojen kiristämistä ja jopa omaisuuden kansallistamista, armeijan ja poliisin toiminnan voimakasta alasajoa sekä yksipuolista asistariisuntaa, hyvin vapaata maahanmuuttoa ja pääoman liikkeiden rajoitusta.

Radikaalivihreiden ohjelmaan kuului yksityisautoilun kieltäminen, lihan tehotuotannon lopettaminen, työviikon merkittävä lyhentäminen, tuotannon supistaminen ja luonnonvarojen laaja suojelu lailla.

Vasemmistopopulisteja voisi äänestää vain seitsemän prosenttia suomalaisista. Vasemmistoliiton kannatus on elänyt viime aikoina kahdeksan prosentin tuntumassa, joten radikaalimpi ohjelma todennäköisesti ennemminkin veisi Li Anderssonin luotsaamalta puolueelta kannattajia kuin toisi niitä sille lisää.

Jyrkän linjan vihreitä voisi äänestää 11 prosenttia suomalaisista. Vihreän liiton kannatus lähentelee nyt kyselyissä jo 15 prosenttia. Vihreiden puheenjohtajaksi pyrkivä Touko Aalto ei siis syyttä suotta puhu sen puolesta, että vihreiden on aika luopua menneestä omakuvastaan vaihtoehtoliikkeenä vakiinnuttaa itsensä yleispuolueena.

Jussi Halla-aho on puheenjohtajakiertueella puhunut perussuomalaisten uskottavuuskriisistä. Evan tutkimuksen valossa Halla-aho on oikeassa. Jos perussuomalaiset pystyvät esiintymään uskottavana maahanmuutto- ja EU-kriittisenä puolueena, kannatuspotentiaalia riittää suurimmaksi puolueeksi asti. Ongelmallista kannatuksessa on vain se, että se tulee suurelta osin vähän koulutettujen työntekijöiden ja työttömien piiristä, eli edellyttäisi suurelta osin nukkuvan puolueen herättämistä.

Puheenjohtajakiertueella on puhuttu myös naisten pienestä osuudesta perussuomalaisten äänestäjäkunnassa. Varsinkin Sampo Terho on korostanut sitä, että perussuomalaisten kärkiteemat ovat tärkeitä myös naisäänestäjille. Sen sijaan puolueen imago on ollut äijävetoinen.

Evan tutkimuksessa kuvitteellisen kansallismielisen populistipuolueen kannatuksessa ei yllättäen ollut juuri eroa miesten ja naisten välillä. Tosin puolue torjutaan naisten parissa miehiä useammin.

TOIMITTAJAN KOMMENTTI Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva aloitti toimintansa 1970-luvun puolivälissä teollisuudelle vihamielisessä henkisessä ilmapiirissä. Evalla oli selkeä sosiaalinen tilaus: puolustaa aatteellisesti markkinataloutta ja konkreettisesti suomalaisen teollisuuden etua. Syntyessään Eva edusti oikeistolaista älyllistä vastakulttuuria vasemmiston hallitsemassa mielipideilmastossa. Nyt Eva edustaa globalistista eliittiä, jolla on yleistä mieipidettä ohjaava valtamedia puolellaan, mutta joka silti kokee itsensä uhatuksi niin vasemmistolaisen kuin oikeistolaisenkin “populismin” taholta. Nyt julkaistu raportti osoittaa, että Elinkeinoelämän valtuuskunnalta on kadonnut käsitys siitä, miksi se on olemassa. Monikulttuurisuus, yhteisvaluutta ja vallan keskittäminen Brysseliin ovat epäonnistuneita historiallisia kokeiluja, jotka ovat synnyttäneet vastareaktion lähes kaikissa Euroopan maissa. Protesti on kanavoitunut joko olemassaolevien puolueiden kautta tai sitten niiden rinnalle on perustettu uusia. Kun perinteiset valtapuolueet eivät ole kyenneet vastaamaan haasteeseen, on kansallismielisen vastareaktion mukana noussut aitoakin populismia. Ranskassa ja Yhdysvalloissa vastustetaan nyt vapaakauppaa ja vaaditaan protektionismia takaisin. Jos Elinkeinoelämän valtuuskunta haluaisi puolustaa markkinataloutta ja vapaakauppaa, se ei hyökkäisi kansallismielisiä vastaan eikä nimittelisi heitä populisteiksi. Se pyrkisi huolehtimaan siitä, että kotia, uskontoa ja isänmaata puolustavat ihmiset tulisivat kuulluiksi puolueissa, jotka kannattavat myös kapitalismia, ja vapaakauppaa. Talouskonservatiivin luonnollinen liittolainen on aina ollut ja on edelleen arvokonservatiivi. Elinkeinoelämän valtuuskunta näyttäisi ajatuspaja Liberan tapaan liittoutuneen globalististen arvoliberaalien kanssa. Lopputulos ei todennäköisesti edistä vapaakaupan, markkinatalouden tai suomalaisen teollisuuden asiaa. MARKO HAMILO