
Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

LEHTIKUVA
Perussuomalaisten hallitusohjelmaan ajama autoveron alennus on parantanut Suomen taloutta ja autokantaa merkittävästi. Autoveroa on alennettu tällä vaalikaudella porrastetusti vuosittain niin, että se kokonaisuudessaan vuoteen 2019 mennessä alenee 200 miljoonalla eurolla.
Veroalennus on kasvattanut autojen myyntiä niin paljon, että verotulot kasvavat nyt arvioitua nopeammin. Tänään hyväksytyn hallituksen lisätalousarvion yhteydessä autoveron arvioidaan tuottavan 52 miljoonaa euroa enemmän kuin alun perin arvioitu.
– Jos tilanne jatkuu tätä menoa, niin autoveroale ei pian maksa valtiolle mitään. Tämä perussuomalaisten esittämä malli autoveron alennukselle on selvästi ollut oikea tapa edistää suomalaisen autoilijan ja yrittäjän asiaa. Markkinahäiriöitä ei ole aiheutunut vaan autojen myynti on jopa lisääntynyt. Perussuomalaiset olivat oikeassa, toteaa liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen.
Positiiviset talouden näkymät ovat kokonaisuudessaan aiheuttaneet sen, että valtion verotulojen arvioidaan tänä vuonna kasvavan yhteensä 490 miljoonalla eurolla. Tämän myötä myös valtion lainanotto pienenee. Suomen suunta kääntyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat

Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.

Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää