Artikkeli kuva

Matti Matikainen arkistokuvaa

Perussuomalaiset: Budjettiriihi suuri pettymys

28.08.2014 |20:35

Perussuomalaiset ovat pettyneitä, ettei Stubbin hallitus kyennyt tarvittaviin päätöksiin synkän taloudellisen tilanteen kääntämiseksi. Maan talous on vajonnut uudestaan taantumaan, mutta hallitus vain istuu käsiensä päällä, harmittelee eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström (ps.).

– Esitin viime tiistaina eduskuntaryhmämme kesäkokouksessa, että hallitus päättäisi riihessä kunnianhimoisista uusista rakenneuudistuksista, joka antaisi meille mahdollisuuden tehdä myös elvyttävämpää, työllisyyttä ja talouskasvua tukevaa suhdannepolitiikkaa. Saman ohjeen hallitukselle antoivat keskiviikkona myös Danske Bankin ekonomistit. Hallitus ei kuitenkaan kyennyt kantamaan vastuutaan, Lindström toteaa.

Hallitus olisi hänen mukaansa voinut ottaa energiapolitiikan tavoitteeksi kohtuuhintaisen ja kotimaisen energian tai toteuttaa perussuomalaisten pitkäaikaisen toiveen lupa- ja valitusprosessien ketteröittämisestä.

– Myös yrittäjyyden kannusteita oltaisiin voitu parantaa nostamalla alv:n alaisen toiminnan alarajan 20 000 euroon. Perussuomalaisten välikysymys on sentään saanut hallituksen lisäämään edes hiukan poliisien määrärahoja, Lindström kommentoi.

Hänen mukaansa hallituksen olisi pikaisesti annettava korjaava esitys vuoden 2015 budjetista, joka vastaisi talouden nykyistä synkkää tilannekuvaa.

– Muuten nykyinen hallitus omii itselleen kyseenalaisen kunnian olla ensimmäinen hallitus, jonka aikana taloutemme supistuu neljänä peräkkäisenä vuotena. Jos joudumme odotamme ensi kesään asti tarvittaviin päätöksiin kykenevää hallitusta, on vahinko yhteiskunnallemme karmea. On tunnustettava tosiasiat ja otettava nöyrästi uusi kurssi, Lindström summaa.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
5.
Suomen uutiset logo

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00
6.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51
8.
Suomen uutiset logo

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa

06.11.2026 |11:05
10.
Suomen uutiset logo

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”

03.11.2026 |10:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi