Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset: Ei enää lisärasitteita teollisuudelle

23.03.2015 |10:42

SDP on vastikään sekä puheenjohtajansa, valtiovarainministeri Antti Rinteen että työministeri Lauri Ihalaisen suulla kertonut, että he eivät halua enää uusia lisärasitteita suomalaiselle teollisuudelle. Tämä on hienoa kuulla, koska perussuomalaiset ovat olleet tätä mieltä jo kauan, perussuomaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström toteaa.

– Ristiriitaista on kuitenkin se, että kuluneen vaalikauden aikana näitä lisärasitteita on tullut ja SDP on ne hyväksynyt. Mitä mieltä SDP siis on, haluaako se edelleen sitoutua sellaisiin ilmastotavoitteisiin, jotka tuovat mukanaan mm. erilaisia haittaveroja teollisuudelle?

Perussuomalaiset puuttuvat,
uskaltavatko muut?

Lindström painottaa, että lisärasitteiden välttämiseksi on uskallettava puuttua varsinkin energia-, ympäristö- ja ilmastopolitiikan sisältöön.

– Ympäristö- ja ilmastokysymysten rinnalle on nostettava myös kilpailukyky, talous ja työllisyys. Perussuomalaiset näkevät, että energia- ja ilmastopolitiikan tulee tukea työllisyyttä ja talouskasvua eikä haitata niitä.

– Perussuomalaiset ovat valmiita energia-, ilmasto- ja ympäristöpolitiikan muutokseen. Kysymys kuuluukin: Ovatko muut puolueet tähän valmiita? Lindström kysyy.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
8.
Suomen uutiset logo

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla

21.09.2026 |13:01
10.
Suomen uutiset logo

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida

22.09.2026 |14:46

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi