Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset ei hyväksy kiinteistöveron korotusta

03.10.2014 |17:20

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta käsitteli tämänpäiväisessä kokouksessaan kiinteistöverolain muuttamista. Hallituksen ehdotus tarkoittaa käytännössä 48 miljoonan euron suuruista veronkorotusta.

– Kiinteistöverolaki syntyi aikoinaan vuonna 1993 Esko Ahon johtaman keskustahallituksen aikana, kun katumaksu muutettiin kiinteistöveroksi. Sitä kautta veromuoto laajennettiin koskemaan myös asema- ja rakennuskaava-alueiden ulkopuolisia kiinteistöjä loma-asunnot mukaan lukien, perussuomalaiset muistuttavat.

– Perussuomalaiset ei hyväksy kiinteistöveron korotusta, sillä tasaverona se kohdistuu poikkeuksellisen voimakkaasti pienituloisiin ja erityisesti yksinasuviin eläkeläisiin. Jokaisen on jossakin asuttava, joten omalla käytöksellään kansalainen ei voi veroa välttää.

Lisätulot menossa valtiolle

Valiokunnan perussuomalaiset jäsenet jättivät asiaan eriävän mielipiteen. Siinä kiinnitetään huomiota myös siihen, että valtio suunnittelee valtionosuuksia alentamalla keräävänsä itselleen kiinteistöveron korottamisesta kertyvät lisätulot.

– Tämä on hyvin ongelmallista, koska kiinteistövero on nimenomaan kuntien vero, ja se on tarkoitettu kuntien omien menojen kattamiseen, perussuomalaiset tietävät.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50
10.
Suomen uutiset logo

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa

09.10.2026 |13:10

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi