

Perussuomalaiset eivät hyväksy Ahvenanmaan rahoituksen kohtuutonta korotusta: ”Tämä ei ole oikeudenmukaista”
Eduskunta äänesti tänään Ahvenanmaan itsehallintolain muutoksesta ja rahoituksen korottamisesta. Esityksessä Ahvenanmaan rahoitusasema paranisi huomattavasti sote-uudistuksen myötä.
Perussuomalaiset pitävät Ahvenanmaan rahoituksen korotusta kohtuuttomana ja epätasapuolisena, mutta he jäivät äänestyksessä yksin.
– Alkuperäisenä ajatuksena oli, että Ahvenanmaalle tulee kompensoida noin 3 miljoonan euron lisäkulut hallituksen ajaman sote- ja maakuntauudistuksen vuoksi. Tämä toteutuisi, jos itsehallintolain tasoitusperuste säädettäisiin 0,42 prosenttiin. Hallituksen oman esityksen mukaan tämä olisi valtion kassan kannalta kustannusneutraali, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri täsmentää.
Hallitus suostui Ahvenanmaan vaatimuksiin
Hallitus on kuitenkin antamassa huomattavasti suuremman potin Ahvenanmaalle.
– Hallitus päätyi siihen, että tämä tasoitusperuste onkin 0,45 prosenttia, koska Ahvenanmaan maakunta ei hyväksy alempaa määrää. Hallitus suostui Ahvenanmaan vaatimuksiin, ja tämä tekee hallituksen omien laskelmien mukaan noin 14 miljoonan euron lisälaskun vuoden 2021 tasolla, Meri huomauttaa.
– Jos siis kompensaation tarve on vain 3 miljoonaa euroa, on kohtuutonta siirtää Ahvenanmaalle 17 miljoonaa. Näin ollen 14 miljoonaa euroa menisi suoraan pelkkään maakunnan muutenkin hyvän talouden vahvistamiseen.
Perussuomalaiset jättivät asiasta vastalauseen.
– Jätin perustuslakivaliokunnan jäsenenä asiasta eriävän mielipiteen niin, että olisimme muuttaneet tasoitusperusteen sellaiseksi, että korvaus on vain tuo 3 miljoona, mutta kukaan muu ei minua valiokunnassa kannattanut, Meri toteaa.
Sote-uudistukseen uusi lisälasku
Meren mukaan kyseessä on tilanne, jossa hallitus on sote- ja maakuntauudistuksen etenemiseksi suostunut Ahvenanmaan rahoituksen ylikompensaatioon.
Alkuperäinen ajatus korvata uudistuksen menetykset Ahvenanmaalle onkin Meren mielestä täysin muuttunut.
– Esimerkiksi ministeri Sampo Terho (sin.) on kritisoinut asiaa, mutta on silti itse ehdottanut valtioneuvoston kokouksessa, että hallitus taipuu Ahvenanmaan vaatimuksiin.
– Itsehallintolakia muutetaan eduskunnan ja Ahvenanmaan maakuntapäivien yhtäpitävin päätöksin. Eduskunnalla olisi ollut mahdollisuus osoittaa oma tahtotilansa. Onko pakko viedä tätä sote- ja maakuntauudistusta eteenpäin? Tässäkin yksi uudistuksen lisälasku, Meri ihmettelee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Leena Meri: ahvenanmaalaisille asevelvollisuus

Perussuomalaiset haluaa rajoittaa kohtuuttomia varainsiirtoja Ahvenanmaan maakuntaan: ”Manner-Suomen kansalaiset ovat selvästi eriarvoisessa asemassa”
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.















