

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset: EU:ssa ollaan viimein oikealla tiellä – ruokaturva ja maatalous tunnistetaan kriittiseksi osaksi huoltovarmuutta
Perussuomalaiset on aina korostanut, että maatalous ei ole vain elinkeino, vaan se on myös osa kansallista turvallisuutta ja suomalaista identiteettiä. Huoltovarmuus, omavaraisuus ja suomalaisten oikeus kotimaiseen, turvalliseen ja eettisesti tuotettuun ruokaan ovat perussuomalaisille keskeisiä arvoja.
– EU:n komissio julkaisi helmikuussa 2025 tulevaisuusvision EU:n maatalouden ja ruokaturvan kehittämisestä. Nyt voidaan ilolla todeta, että EU:ssa ollaan viimein menossa oikeaan suuntaan – ruokaturvan ja huoltovarmuuden strateginen merkitys on tunnustettu, ja maatalouden rooli nähdään jälleen perustavanlaatuisena osana eurooppalaista turvallisuutta, kestävyyttä ja omavaraisuutta, toteavat perussuomalaiset suuren valiokunnan jäsenet Laura Huhtasaari, Juho Eerola, Ritva Elomaa, Teemu Keskisarja, Onni Rostila ja Mikko Polvinen.
Hallituksen määrätietoinen EU-vaikuttaminen tuottaa tulosta
Tämä on suuri muutos aiempaan kehityssuuntaan, jossa ruuantuotantoa ohjattiin yhä kauemmas taloudellisesta realismista ja arjen todellisuudesta. Suuren valiokunnan lausunnossa nostetaan esiin, että elinvoimainen, reilu ja kestävä maatalous- ja ruokasektori on keskeinen osa EU:n kilpailukykyä ja strategista autonomiaa – aivan kuten perussuomalaiset on jo pitkään linjannut. Nyt EU:ssa kuullaan samoja ajatuksia, joita perussuomalaiset on tuonut esiin vuosia: omavaraisuutta, toimivaa alkutuotantoa, vähemmän byrokratiaa ja nuorten viljelijöiden tukemista.
– Tämä on nykyisen hallituksen määrätietoisen EU-vaikuttamisen tulosta. Suomi on tuonut EU-keskusteluun konkreettisia tavoitteita ruokaturvan parantamiseksi, alkutuotannon elinvoiman tukemiseksi sekä kriisivarautumisen vahvistamiseksi. Nyt nämä tavoitteet näkyvät myös komission linjauksissa ja yhteisessä visiossa.
Perussuomalaiselle politiikalle vastakaikua myös Brysselissä
Perussuomalaiset pitää erityisen tärkeänä, että komissio ehdottaa jatkossa tukien kohdentamista aktiivituotantoon, nuorille ja uusille viljelijöille sekä epäsuotuisille alueille – juuri sinne, missä niitä todella tarvitaan. Tukijärjestelmiä halutaan yksinkertaistaa ja tuoda lisää kansallista joustoa. Myös elintarvikeketjun toimijoiden välistä oikeudenmukaisuutta ja läpinäkyvyyttä halutaan kehittää, mikä on ollut suomalaisten tuottajien pitkään esillä pitämä huoli.
– Perussuomalaisille tämä kehityssuunta on erittäin merkittävä. Maatalous ei ole vain elinkeino – se on osa kansallista turvallisuutta ja identiteettiämme. Huoltovarmuus, omavaraisuus ja suomalaisten oikeus kotimaiseen, turvalliseen ja eettisesti tuotettuun ruokaan ovat meille perusarvoja.
– Meidän politiikallemme löytyy nyt vastakaikua myös Brysselissä. Tästä on hyvä jatkaa – tavoitteena käytännön toimet, ei vain visioita. Pidetään tästä suunnasta kiinni, korostavat suuren valiokunnan perussuomalaiset.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- suomalainen identiteetti Mikko Polvinen ruokaturva kansallinen turvallisuus Onni Rostila Teemu Keskisarja omavaraisuus Euroopan unioni Suuri valiokunta Laura Huhtasaari Huoltovarmuus Ritva Elomaa Juho Eerola Maatalous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomen maatalous on ollut kriisissä jo pitkään – Elomaa: Miksi jauheliha loppuu kaupoista?
Suomalainen maatalouskriisi on pitkään jatkunut ongelma, mutta sen seuraukset näkyvät nyt yhä selvemmin myös kuluttajille. Alkutuottajille maksetaan Euroopan huonointa hintaa lihasta. Ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin hoidossa Suomi on Euroopan kärkimaita. Tämä ei ole ilmaista. Eri maiden erilaiset hyvinvointi- ja ympäristöstandardit vääristävät kilpailua. Suomalaiset tilat kärsivät muun muassa tästä, ja niitä lopetetaan kannattamattomuuden vuoksi tiuhaan tahtiin, kertoo perussuomalaisten kansanedustaja Ritva "Kike" Elomaa.

Fazerin investointi Lahteen on merkittävä suomalaiselle elintarviketeollisuudelle – Mira Nieminen: Ruokahuoltovarmuus on tärkeä turvallisuuden pilari Suomessa
Fazer Leipomoiden ruispalaleipälinjan avajaisiin Lahden leipomolla maanantaina osallistunut perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen korosti puheessaan kotimaisen ruuan merkitystä, alkutuottajien asemaa sekä Fazerin investoinnin merkitystä suomalaiselle elintarviketeollisuudelle ja koko yhteiskunnalle. Nieminen pitää täysjyväviljan syöntiä myös kansanterveydellisesti tärkeänä asiana, jota tulisi lisätä, sillä varsinkin nuoremmissa ikäryhmissä sitä syödään koko ajan vähemmän.

Mäenpään lakialoite vastaa huoltovarmuusjärjestelmän rahoitusongelmiin – huoltovarmuudesta huolehtiminen on kansakunnan kivijalka
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää esitteli eduskunnan täysistunnossa lakialoitteensa, jonka tarkoituksena on turvata huoltovarmuusjärjestelmän taloudellista pohjaa.

Jaana Strandman haluaa tukea maaseudun ruoantuottajia: Kotimainen ruoantuotanto on tässä maailmantilanteessa huoltovarmuuden ja varautumisen ydinasia
Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää suomalaisen maaseudun pärjäämistä maamme elinehtona. Tärkeää on, miten ja missä ruoka tuotetaan, mistä teollisuus saa raaka-aineita ja millaiset palvelut ja tiestö maaseudulla on. Koko Suomi on pidettävä mukana, Strandman vaatii.

Ruokapöydissä tuskastellaan nyt kauppojen jauhelihapulaa – ruuantuottajat kehottavat valitsemaan ostoskoriin aina kotimaisia merkkituotteita: ”Tulee samalla koko Suomen ja suomalaisten hyväksi”
Mitä oikein pitäisi tehdä, kun kotimainen ruuantuotanto ei enää riitä kattamaan kulutusta? Voidaanko vajetta täydentää eurooppalaisella tuotannolla, ja mitä tavallinen kuluttaja voi tehdä asialle? Suomen Uutiset Show'n uutuusjaksossa kuullaan suoraa puhetta kaikkia koskettavasta aiheesta eli ruuasta.
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

Kolumni: Tapahtuuko Suomessa sama kuin Minnesotassa?
Kun Yhdysvaltojen Minnesotasta alkoi tihkua tietoja somaleiden jättimäisistä sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin liittyvistä miljardihuijauksista, moni järkyttyi. Huijaukset oli toteutettu käyttämällä hyväksi ihmisten hyväntahtoisuutta: puhuttiin lasten ruokintaohjelmista, autismipalveluista ja hoivasta. Rahaa käytettiin aivan muuhun kuin mihin se oli tarkoitettu, ja sitä virtasi myös Somaliassa toimivan terroristijärjestö al-Shabaabin rahoittamiseen, kirjoittaa perussuomalaisten varakansanedustaja ja Vaasan kaupunginvaltuutettu Jukka Mäkynen.

Maahanmuutto kiihdyttää perheiden koulushoppailua – nyt jopa opettajat hakevat omille lapsilleen suomenkielisiä ryhmiä
Maahanmuutto on Suomessakin johtanut siihen, että vanhemmat pyrkivät usein järjestämään lapsensa eri päiväkotiin tai kouluun kuin siihen, mihin lapsi asuinpaikan perusteella menisi. Joissain tapauksissa vanhemmat vaihtavat jopa asuinpaikkaa halutun koulu- tai päiväkotipaikan saamiseksi.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Bergbom tyrmää Fröbelin palikat -kohun: ”Nyt tämä lapsellinen kaikesta loukkaantuminen sekä uhriutuminen saa luvan riittää”
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom arvostelee kovin sanoin Fröbelin palikoista syntynyttä uusinta cancel-kohua ja syyttää somessa kaikesta pöyristyviä ja muiden puolesta loukkaantuvia käyttäjiä lapsellisesta loukkaantumiskulttuurista. Bergbom vaatii loppua historian sensuroimiselle ja ihmettelee, miksi kaikesta mielensä pahoittavat aikuiset hakeutuvat someen valittamaan sen sijaan, että vaihtaisivat kanavaa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Mäenpää hämmästelee syrjintää puolustaneen yhdenvertaisuusvaltuutetun roolia oikeudessa: ”Eihän tämän pitäisi olla mahdollista”
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kyseenalaistaa kirjallisessa kysymyksessään yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminnan Provinssi-tapauksen oikeudenkäynnissä ja ihmettelee, miksi valtuutettu asettui syrjinnästä tuomittujen johtohenkilöiden puolelle.

STT myöntää pitkin hampain oman uutisointinsa ongelmat – Garedew: ”Median Israel-valheita alkaa paljastua yhä enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.

Päivän Pointti: Media lyttää nyt härskisti nuoria naisurheilijoita – Iltalehdeltä pöksähti setämiesluokan läksytys squash-pelaaja Emilia Soinille

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää














