Artikkeli kuva

Perussuomalaiset Nuoret ruotivat valtionapupäätöksen juristien kanssa

18.04.2013 |12:48

Perussuomalaiset Nuoret aikovat käydä opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) tekemän valtionapupäätöksen läpi emopuolueen palkkaamien juristien kanssa.

Nuorisojärjestö tekee päätöksestä oikaisuvaatimuksen, kertoo Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo Helsingin Sanomissa.

Perussuomalaiset Nuoret saivat kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen päätöksellä vain 20 000 euroa nuorisotyön avustusta. Viime vuonna myönnettiin 15 000 euroa.

Vanhojen puolueiden, jopa piskuisen vasemmistoliiton nuorisojärjestöt saivat satojen tuhansien eurojen tuen. Perussuomalaiset Nuoret selvittää tukipäätöksen oikeudelliset perusteet ja tekee oikaisuvaatimuksen päätöksestä.

– Tukipäätös on yleisen oikeustajun vastainen ja ministeri Paavo Arhinmäeltä hävytöntä poliittista syrjintää, syyttää Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo tiedotteessaan.

Perusteiden mukaan jaossa on muun muassa arvioitu järjestöjen toiminnan ajankohtaista yhteiskunnallista merkitystä, vaikuttavuutta, jäsenmäärää ja aktiivisuutta nuorten sosiaalisessa vahvistamisessa.

– Perussuomalaisten Nuorten tuki on noin kolme prosenttia esimerkiksi Keskustanuorten tuesta. Toisin sanoen avustusperusteiden mukaan Perussuomalaisten Nuorten näkyvyys, vaikuttavuus ja jäsenmäärä pitäisi olla kolme prosenttia suhteessa keskustalaisiin, ihmettelee Elo.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia

01.06.2026 |16:19
5.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
8.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00

Uusimmat










PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää